Itä kohtaa lännen mielisuunnitelmaa toteuttamassa 2010 2013

3.5 Masennuksen hoidon kehittäminen Joensuun terveysasemilla

Sairaanhoitaja Jaana Kurki, yamk-opiskelija, Karelia amk, Arjen mieli, Joensuun osahanke
Johdanto
Masennuspotilas on tuttu asiakas terveyskeskuksen vastaanotolla, mutta silti emme oikein tiedä, miten toimia masentuneen asiakkaan kanssa. Alueelliset hoitokäytännöt eivät ole kovin yhtenäisiä, vaikka valtakunnalliset suositukset ovatkin tiedossa. Työskentelen itse sairaanhoitajana terveyskeskuksessa ja opinnäytetyöni kehittämisidea syntyi käytännön ongelmasta, sillä aloin kaivata yhtenäistä toimintamallia masennuspotilaan hoitoon perusterveydenhuollossa. Opiskelen Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelmassa (yamk) Karelia- ammattikorkeakoulussa ja masennuksen hoidon kehittämistyöni toimeksiantaja on Joensuun kaupunki. Opinnäytetyöprosessi on alkanut keväällä 2012 ja tulee jatkumaan syksyyn 2013. Kehittämistyö pohjautuu valtakunnallisen mielenterveys- ja päihdesuunnitelman (STM 2009, 13) mukaisiin teemoihin, kuten asiakkaan aseman vahvistaminen matalan kynnyksen hoitoa tarjoamalla ja edistämällä mielenterveysasiakkaiden yhdenvertaista kohtelua.

Tämä kehittämistyö on osa Arjen mieli -hanketta, jonka tavoitteena on vahvistaa perusterveydenhuollon mielenterveystyötä Joensuun kaupungin mielenterveyskeskuksen ja perusterveydenhuollon sekä Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän Psykiatrian klinikan yhteistyönä. Hankkeessa jatkettiin mielenterveyskeskuksen ja perusterveydenhuollon Tivoli-koulutusyhteistyötä. Tivoli on lyhenne sanoista tietoa, voimaa ja liikuntaa. Näihin koulutuksiin osallistui koulu- ja opiskeluterveydenhoitajia ja terveysasemien sairaanhoitajia. Arjen mieli -hankkeessa perustettiin Tivoli-yhteistyön pohjalta masennuksen hoidon kehittämistyöryhmä. Osallistuin työryhmätapaamisiin verkostoja luodakseni ja tutustuakseni eri yksiköiden henkilöstöön. Näissä tapaamisissa alkoi myös yhteistyö mielenterveyskeskuksen psykologin Andrea Keski-Orvolan kanssa, sillä myös hän oli kiinnostunut kehittämään masennuksen hoitoa omana psykoterapiaopintojen päättötyönään. Moniammatillinen yhteistyökumppanuutemme osoittautuikin arvokkaaksi ja se lienee kehittämisprosessin onnistumisen yksi avaintekijä.

Kehittämistyön tarkoitus on ollut kehittää masennuksen hoitoa Joensuun terveysasemien avovastaanotoilla. Näkökulmana on erityisesti hoitajien olemassa oleva osaaminen ja sen hyödyntäminen sekä heidän osaamisensa kehittäminen masennuspotilaan hoidossa. Tavoitteena on parantaa hoitajien valmiuksia tunnistaa ja hoitaa masennuspotilasta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa perusterveydenhuollossa. Lisäksi tavoitteena on luoda toimintamalli masennuspotilaan hoitoon terveyskeskuksen avovastaanotolle yhteistyössä hoitajien kanssa ja juurruttaa uutta toimintatapaa käytännön työhön sekä tuottaa käytännön työkaluja hoitajien käyttöön masennuspotilaan hoitoon. Mielenterveys- ja päihdesuunnitelman (STM 2009, 19) ehdotuksen mukaisesti terveyskeskuksessa tulisi olla hoitajan matalan kynnyksen periaatteella toimiva vastaanotto, jossa asiakkaan olisi mahdollista saada hoidon tarpeen arviointia ja hoitoon ohjausta joustavasti lähipalveluna.

Opinnäytetyöni ja Arjen mieli -hankkeen yhteisenä tavoitteena on myös ollut kehittää moniammatillista yhteistyötä yli yksikkö- ja organisaatiorajojen. Kehittämisprosessin kannalta on ollut tärkeää, että minulla on ollut tukenani hankkeen verkostot ja muita yhteistyökumppaneita, sillä verkostoituminen on osoittautunut merkitykselliseksi kehittämisprosessin onnistumisen kannalta.

Mielenterveysongelmat Itä-Suomen alueella
Itä-Suomi on tilastojen kärjessä, kun vertaillaan mielenterveysongelmien esiintyvyyttä Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (2013) sairastavuusindeksi kuvaa alueellisia vaihteluja sairastavuudessa, ja sillä voidaan mitata yksittäisten alueiden sairastavuuskehitystä. Indeksissä painotetaan sairastavuusryhmän yleisyyttä sen perusteella, mikä on sairausryhmän merkitys väestön kuolleisuuden, työkyvyttömyyden, elämänlaadun ja kustannusten kannalta. Pohjois-Karjalan mielenterveysindeksi on 143,7 ja Joensuun 143,1, kun koko maan indeksi on 100. Mielenterveysongelmien yleisyys alueellamme vahvistaa käsitystä siitä, että mielenterveyspalveluja tulee kehittää ja luoda uusia toimintatapoja niin mielenterveysongelmien korjaamiseksi kuin niiden ennaltaehkäisyyn.
Masennuksen hoito Joensuussa
Pohjois-Karjalan alueellisen hoitosuosituksen (v. 2008) mukaisesti lievien ja keskivaikeiden masennustilojen hoito kuuluu perusterveydenhuoltoon. Jatkohoitoa tarvitsevat masennuspotilaat ohjataan Joensuussa yleislääkärin lähetteellä mielenterveyskeskukseen, joka on kaupungin oma erikoissairaanhoidon yksikkö. Päihdepalvelut järjestetään ostopalveluna Sovatek-säätiön tuottamana. Näin ollen masennuksen hoito on jakautunut usean palveluntarjoajan toiminnaksi.

Masennuksen hoito on Joensuun terveysasemilla pitkälti ollut lääkärivetoista ja lääkehoitoon painottuvaa, eikä hoitajan työpanosta ole aktiivisesti kanavoitu mukaan masennuspotilaan hoitoon. Mielenterveyskeskuksen ja terveysasemien yhteistyö toteutuu niin, että maaseudun terveysasemilla työskentelee mielenterveyskeskuksen psykiatrisia sairaanhoitajia. Kantakaupungin alueella mielenterveyskeskuksen poliklinikan henkilöstö jalkautuu terveysasemille hoitajan tai lääkärin työpariksi. Oman haasteensa tuovat myös moniongelmaiset potilaat, joiden hoitoon osallistuvat niin terveyskeskus, mielenterveyskeskus kuin Sovatek-säätiö. Joensuun kaltainen tilanne on valtakunnallisesti tuttu haaste ja siksi myös kansallisessa mielenterveys- ja päihdesuunnitelmassa (STM 2009, 19) ehdotetaan yhtenä ratkaisuna perusterveydenhuollon yksiköiden vahvistamista. Mielenterveys- ja päihdeongelmien kansanterveydellinen merkitys on niin suuri, että valtaosa ongelmista on pyrittävä hoitamaan perus- ja lähipalveluissa.

Opinnäytetyöni kehittämistyössä on keskitytty Joensuun kuuden terveysaseman hoitajien (lähihoitaja, sairaanhoitaja, terveydenhoitaja) osaamisen kehittämiseen masennuspotilaan hoidossa. Lisäksi tarkoituksena on ollut kehittää terveysasemien ja mielenterveyskeskuksen välistä yhteistyötä ja työnjakoa. Tavoitteena on nimenomaan vahvistaa terveyskeskuksen mielenterveystyötä riippumatta siitä, millaisia muutoksia sosiaali- ja terveyspalveluissa tulee tapahtumaan. Mielenterveys- ja päihdesuunnitelman (STM 2009, 31) mukaisesti jokaisella terveyskeskuksessa työskentelevällä ammattilaisella on oltava riittävät valmiudet tunnistaa ja hoitaa mielenterveys- ja päihdeongelmaisia samalla tavalla kuin kaikkia muitakin kansanterveysongelmia. Kehittämistyöni oletuksena onkin, että terveysasemien kaikilla hoitajilla tulisi olla riittävä osaaminen masennuksen hoitamiseen. Vähintään heillä tulisi olla valmiudet ennaltaehkäistä masennusta ja toisaalta tunnistaa varhaisia masennusoireita sekä tarjota matalankynnyksen apua osana kokonaisvaltaista terveyskeskusasiakkaan hoitoa.
Terveysasemien hoitajien näkökulma masennuksen hoitoon
Opinnäytetyön kehittämisen lähestymistavaksi valitsin toimintatutkimuksen, koska tavoitteena on nimenomaan ollut kehittää käytännön toimintaa ja luoda uutta toimintatapaa yhteistyössä osallistujien kanssa sekä herättää laajempaakin keskustelua masennuksen hoidosta Joensuussa. Heikkisen (2010, 16–7, 19) mukaan toimintatutkimuksessa tuotetaan tietoa käytännön kehittämiseksi ja se kohdistuu nimenomaan ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja sosiaaliseen toimintaan. Toimintatutkimuksella tavoitellaan käytännön hyötyä ja käyttökelpoista tietoa. Toiminnan kehittäminen voi tapahtua suppeimmillaan yksilötasolla ja laajimmillaan alueellisten verkostojen välillä. Näin toimintatutkimus voi laajentua myös yhteiskunnalliseksi keskusteluksi.

Koska masennuksen hoidon tämän hetkisestä tilanteesta joensuulaisten terveyskeskushoitajien näkökulmasta ei ollut riittävästi tietoa, päädyin tekemään kehittämisprosessin alkukartoituksena kyselyn terveysasemien kaikille hoitajille. Kysely lähetettiin 41 hoitajalle (esimiehet mukaan luettuna) ja vastauksia saatiin 24. Hoitajat kokivat, että masennuspotilaita on vastaanotolla usein, mutta oma osaaminen on melko riittämätöntä. Vastanneilla hoitajilla oli niukasti mielenterveystyön osaamista, sillä vain yhdellä oli mielenterveystyön erikoistumisopinnot/suuntautumisvaihtoehto peruskoulutuksessa. Vastaukset kuvastavat sitä, että hoitajien peruskoulutukseen (riippumatta tutkinnosta) kuuluu niukasti mielenterveystyötä, joten mielenterveystyön osaamisessa on usein puutteita, ellei hoitaja ole hakeutunut mielenterveyspuolen työ- ja harjoittelupaikkoihin tai täydennyskoulutukseen. Suurimmiksi haasteiksi masennuksen hoidossa terveyskeskuksessa koettiin aika- ja resurssikysymykset, osaamisen puute ja koulutustarpeet sekä hoidon jatkuvuus ja jatkohoidon järjestäminen. Kokemukset haasteista nousivat esille vastauksissa näin:

”Aina ei ole mahdollisuutta varata masennuspotilaalle riittävän pitkää aikaa vastaanotolle ja vapaat ajat saattavat mennä tosi pitkän ajan päähän”
”Kenelle ohjaan, paljonko aikaa voin käyttää, kuka hoitaa jatkohoidon”
”Hoitotyön auttamismenetelmät avovastaanotolla, oma tietämättömyys”

Masennuspotilaan hoitoon tarttuminen voi terveyskeskushoitajalle olla haasteellista. Jos masennuspotilaan hoito ei ole tuttua, aikaa on käytettävissä rajallisesti ja työnkuva moninainen jo ennestään, voi olla hankala paneutua erityisesti masennuspotilaiden hoitoon, yhteen kenties vaativimmista potilasryhmistä terveyskeskuksessa.

Alkukartoituskyselyssä nousi esille samanlaisia kokemuksia kuin Kokon (1999, 142, 145 ) väitöskirjan tuloksissa hoitajien kokemasta oman osaamisen riittämättömyydestä suhteessa masennuspotilaisiin. Kokon mukaan terveyskeskushoitajat tunnistivat masennuksen olevan yleinen ongelma terveyskeskuksessa, mutta kokivat, ettei heidän saamansa peruskoulutus anna riittävästi valmiuksia hoitaa mielenterveysongelmaisia. Lisäksi he kokivat, että heillä on niukasti aikaa ja henkisiä voimavaroja masennuspotilaan hoitoon sekä vähän mahdollisuuksia moniammatilliseen yhteistyöhön. Kokon mukaan terveyskeskushoitajia tulisi tukea arvostamaan olemassa olevaa osaamistaan ja kokemustaan sekä maalaisjärjen käyttöä masentuneiden hoidossa.

Alkukartoituksessa kysyttiin myös kehittämisehdotuksia masennuksen hoidon kehittämiseen ja hoitajan osaamisen hyödyntämiseen. Hoitajilla olikin paljon kehittämisideoita, joita voimme hyödyntää masennuksen hoidon kehittämistyössä ja suunnittelussa:

”Terveysasemalle masennuspotilaan hoitopolku ja henkilökunnan kouluttaminen hoitopolun käyttämiseen”
”Hoitajan vastaanotolla ongelmien kartoitus esim. ennen lääkärin vastaanottoa”
”Masennuspotilaan pitkäaikaisessa hoitosuhteessa välikontrollit omahoitajalla”
Kyselyn perusteella hoitajat näkivät masennuksen hoidon mahdollisuudet terveyskeskuksessa, vaikka terveyskeskustyön moninaisuus onkin arkipäivää ja haaste jo itsessään. Hoitajat kaipasivat lisää koulutusta masennuksen hoidosta ja selkeää masennuksen hoidon toimintamallia terveyskeskustasolle. Lisäksi he toivoivat yhteistyötä mielenterveyskeskuksen kanssa sekä konsultaatiotukea.

Uutta toimintamallia kehittämässä

Alkukartoitus ja käytännön kokemukset vahvistivat käsitystä siitä, että hoitajat tarvitsevat lisäkoulutusta ja myös käytännön työkaluja oman osaamisen tueksi masennuspotilaan hoitoon terveyskeskuksen avovastaanotolle. Joensuun kaupungilla on jo käytössä ROHTO-kehittämispaja-toiminta, joka tarkoittaa näyttöön perustuvan hoidon edistämistä ja kliinisten hoitokäytäntöjen kehittämistä moniammatillisesti omilla työpaikoilla (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2013).

Masennuksen hoidon koulutukset järjestetään ROHTO-paja muotoisesti kolmen työpajan sarjana kevään ja alkusyksyn 2013 aikana. Olemme osallistuneet psykologi Andrea Keski-Orvolan kanssa koulutusten suunnitteluun ja käytännön järjestelyihin ROHTO–vastaavien kanssa. Ensimmäisen pajan tavoitteeksi asetettiin masennuksen tunnistamisen ja hoidon varhaisen aloittamisen parantaminen. Painopiste oli siten hoidon tarpeen arvioinnin tehostaminen. Pajan tarkoituksena oli tarjota myös työkaluja tähän, joten tavoitteena oli oppia käyttämään masennuksen seulontakysymyksiä jo puhelimessa ja tutustua masennusmittarin (MDI-lomake) käyttöön. Seuraavaan pajaan kutsutaan masennuksen kokemusasiantuntija kertomaan omasta näkökulmastaan potilaana. Mielenterveys- ja päihdesuunnitelman (STM 2009, 20) mukaisesti kokemusasiantuntijat tulisi ottaa palvelujen suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin mukaan.

ROHTO-pajojen avulla on tarkoitus kehittää masennuksen hoidon toimintamalli Joensuun terveyskeskuksen terveysasemien vastaanotolle. Olemme tehneet Andrea Keski-Orvolan kanssa alustavan hahmotelman mallista, jota edelleen yhteisesti muokataan ROHTO-koulutuksissa. Mallimme koostuu hoitajan alkuarviotapaamisesta ja vähintään kolmesta seurantakäynnistä sekä näiden lisäksi yhdestä tai useammasta lääkärin käynnistä potilaan yksilöllinen tarve ja motivaatio huomioiden. Sen tarkoitus on ohjata lievää tai keskivaikeaa masennusta sairastavan potilaan hoitoa Joensuussa. Masennusta epäiltäessä potilas ohjautuisi ensisijaisesti hoitajalle alkuarvioon, jossa kartoitetaan potilaan tausta, elämäntilanne, perhesuhteet, oireet ja tehdään tarvittavat testit. Potilaan oireiden tai tilanteen vakavuudesta riippuen hänelle varataan lääkäriaika jatkoon joko lähipäivinä tai kiireettömämmin parin viikon sisällä, jolloin tehdään mahdollinen masennusdiagnoosi ja tarvittaessa aloitetaan lääkitys sekä suunnitellaan jatkotutkimukset ja -hoito. Lääkärin todetessa lievä/keskivaikea masennustila ja potilaan niin halutessa voidaan hoitoa jatkaa terveyskeskuksessa hoitajan seuranta- ja ohjauskäynneillä.

Toimintamallin lähtökohtana on ratkaisukeskeinen lähestymistapa ja psykoedukatiivinen työote; hoitajan rooli on ohjausta ja tiedon antamista sekä omahoitoon tukemista. Käypä hoito -suosituksen (Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2013) mukaan masennuksen hoitoon tulee kuulua aina häiriötä ja sen hoitoa koskeva potilasopetus (psykoedukaatio). Ajatuksena on, että toimintamallin mukaan ja maltillisella lisäkoulutuksella masennuspotilasta voidaan hoitaa terveyskeskushoitajan vastaanotolla samalla tavalla kuin muitakin kansansairauksia sairastavia potilaita. Tarkoituksena on, että toimintamalliin liitetään tarkempia ohjeita, esimerkiksi alkukartoituksessa käytettävistä kysymyksistä ja erotusdiagnostiikasta sekä psykoedukaation hyödyntämisestä.

Toimintamalli ohjeistuksineen sisällytetään Arjen mieli -hankkeessa kehitettyyn psykiatrian työkalupakkiin. Työkalupakki on PKSSK:n verkkopalvelu koko maakunnan terveydenhuollon henkilöstölle mielenterveys- ja päihdetyön näyttöön perustuvien menetelmien laajemman käyttöönoton tueksi. Se sisältää erilaisia mittareita, psykoedukaatio-aineistoja, ryhmien kurssiaineistoja, ohjeita, ja tietolähteitä. Työkalupakki linkitetään maakunnan potilastietojärjestelmään, jotta se on mahdollisimman helposti käytettävissä.

Yksi työkalupakkiin liitettävistä materiaaleista on sairaanhoitaja Kimmo Rädyn ratkaisukeskeinen itsekuntoutuslomake, jota hoitajat voivat hyödyntää masennuspotilaan hoidossa terveyskeskushoitajan vastaanotolla. Räty on kehittänyt lomakkeen, jota voi hyödyntää erityisesti terveyskeskushoitajan vastaanotolla. Rädyn (2012) suunnittelemaa itsehoitolomaketta voi käyttää masennuspotilaan kuntoutumisen tukena hoitotyön välineenä, joka auttaa potilaan kokeman ongelman kuvailussa, toivotun tulevaisuudenkuvan ja tavoitteen selkeyttämisessä sekä olemassa olevien vahvuuksien kartoittamisessa ja haltuunotossa. Lomake on voimavarakeskeinen ja tukee potilaan omahoitoprosessia. Tämän itsehoitolomakkeen käyttö on tarkoitus integroida masennuksen hoidon toimintamalliin hoitajien yhdeksi työkaluksi masennuspotilaan hoitoon Joensuun alueella.
Haasteet ja voimavarat
Haasteena kehittämistyössä on uuden toimintakulttuurin luominen ja juurruttaminen käytäntöön eli yksinkertaisemmin siis muutoksen aikaan saaminen. Masennuspotilas mielletään vahvasti psykiatrisen osaamisen erityisalueeksi, ei niinkään terveyskeskushoitajan vastuulle kuuluvaksi. Osin kyse lienee tieto-taidon puutteesta; ei tiedetä miten masennuspotilasta voisi auttaa konkreettisesti. Osin kyse voi olla siitä, että terveyskeskuksen vastaanotolla riittää hoidettavia diabeetikoista verenpainepotilaisiin, joiden hoitamiseen on selvästi enemmän käytännön työkaluja tarjolla ja toisaalta näiden potilaiden hoito on somaattisesti painottuneiden terveyskeskushoitajien vahvaa osaamisaluetta.
Tosiasia kuitenkin on, ettei masennusta voi irrottaa diabeteksen hoidosta tai toisin päin. Meidän on nähtävä terveyskeskusasiakas kokonaisuutena, jolloin korostuu ihmisen koko terveydentila ja sen hoito. Haaste on olla puhumatta masennuspotilaasta tai diabeetikosta; ehkä meidän pitäisi puhua yksinkertaisesti vain potilaasta erottelematta häntä mihinkään kategoriaan. Haaste on myös löytää resursseja terveyskeskuksesta, jotta voimme tarjota masennuspotilaalle muutakin kuin kenties täysin käyttämättä jäävä masennuslääkeresepti.

Jos meillä on haasteita Joensuun alueella, niin on myös voimavaroja ja hyödyntämätöntä potentiaalia. Terveyskeskuksessa on vahva toimintakulttuuri hoitaja-lääkäri-työparityöskentelyyn, jota voisi entistä enemmän hyödyntää myös masennuspotilaan hoidossa. Tähän perustuu myös hahmottelemamme malli, jonka tarkoituksena on resurssien oikea kohdentaminen: lääkäri hoitaa masennuksen hoidon lääketieteellisen osuuden ja hoitaja huolehtii ohjauksesta, neuvonnasta ja voinnin seurannasta. Voimavaraksi voidaan lukea myös hoitajien vankka kokemus ohjauksesta ja neuvonnasta muiden kansansairauksien hoidossa. Tätä osaamista tulisi hyödyntää myös masennuspotilaan hoidossa, sillä omahoitoon tukeminen on yhtä olennainen osa masennuksen kuin minkä tahansa muunkin kansansairauden hoitoa.

Terveyskeskushoitajien tulisi nähdä omat vahvuutensa ja mahdollisuutensa myös masennuspotilaiden auttajana, sillä pohjimmiltaan hoitotyö on samanlaista kaikkien potilaiden kohdalla. Lisäksi resurssien oikean käytön ja potilaan kokonaisvaltaisen hoidon kannalta terveyskeskusasiakkaan tulisi saada apua yhden oven periaatteella samasta paikasta, olipa kyse mistä tahansa perustason terveysongelmasta. Terveyskeskus on sijaintinsa vuoksi asukkaita lähellä, eikä ole mitään syytä, miksi se ei voisi olla ensisijainen ammattiavun tarjoaja myös masennuksen hoidossa.
Loppuyhteenveto
Yhteistyö Arjen mieli-hankkeen kanssa ja moniammatillinen työskentely psykologi Andrea Keski-Orvolan kanssa ovat olleet avainasemassa opinnäyteprosessissa. Valtakunnallisen Mieli -suunnitelman mukainen kehittämistyömme onkin edennyt tällä alueella hyvin. Yhteinen työskentelymme Andrea Keski-Orvolan kanssa tulee jatkumaan syksyyn 2013 ja tulevaisuus näyttää, miten pitkälle päästään opinnäytetyöprosessin loppuun mennessä. Muutos on hidasta ja se tulee hyväksyä luonnollisena osana kehittämistyötä. Asennemuutosta on kuitenkin jo tapahtunut, mikä on myös ollut oman opinnäytetyön taustalla tavoitteena. Haluan edistää mielenterveysasiakkaan asemaa perusterveydenhuollossa ja yhteiskunnan suhtautumista masennuksen hoitoon sairautena muiden joukossa.
Syksylle 2013 olemme sopineet kolmen työpajan sarjan masennuksen hoidon kehittämisen koulutusta neuvolan terveydenhoitajille. Kehittämistyömme tulokset pääsevät näin laajentumaan verkostoissamme ja uusien toimintatapojen on mahdollista juurtua käytäntöön. Jos terveyskeskushoitajan matalankynnyksen avovastaanotto masennuspotilaan hoitoon juurtuu pysyväksi toimintatavaksi, yksi merkittävä askel mielenterveysasiakkaiden yhdenvertaistamiseen on silloin Joensuun alueella otettu.
Arjen mieli -hankkeen ja tämän kehittämistyön tavoite on ollut kehittää työnjakoa ja yhteistyötä eri ammattiryhmien ja yksiköiden välillä, minkä näen jatkossakin kehittämisen painopistealueena. Hajanainen palvelujärjestelmä asettaa alueellamme haasteita, joten joustava yhteistyö organisaatio- ja yksikkörajojen yli on hyvin olennainen asia masennuksen hoidon kehittämisessä myös tulevaisuudessa. Tarvitsemme työ- ja toimintatapojen uudelleen ajattelua sekä rohkeutta etsiä uusia ja innovatiivisia keinoja asiakkaiden auttamiseksi.

Sähköiset terveyspalvelut ovat tulevaisuudessa yksi kehityssuunta, jota Joensuussa kehitetään parhaillaan Assi-hankkeessa (Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palveluiden ja palveluprosessien kehittäminen perusterveydenhuollossa). Näin masennuksen hoidon kehittämistyö tulee jatkumaan alueellamme. Terveydenhuollon niukat resurssit tulisi kohdentaa asianmukaisesti hyödyntämällä näyttöön perustuvia menetelmiä, mikä tarkoittaa toimintatapojen arviointia myös tulevaisuudessa. Ratkaisuja masennuksen hoidon kehittämiseen voidaan saada aikaan pienilläkin panoksilla, kun yhteistä tahtotilaa löytyy.