Itä kohtaa lännen mielisuunnitelmaa toteuttamassa 2010 2013

Kirjaaminen ja tilastointi

Kirjaamiskäytännöt päihdetietojen osalta olivat melko sekavat. Tietoa kirjattiin monella eri tavalla ja moneen eri paikkaan. Kirjaamiskäytännöt muokattiin yhteneväisiksi siten, että päihde- ja mielenterveystiedot kirjataan jatkossa asianomaisen potilaskertomuksessa sovittuun paikkaan. Tämä käytäntö on ohjeistettu neuvoloiden ja kotihoidon arviotyötä tekevän henkilöstön lisäksi terveysasemien sairaanhoitajille, jotka myös on hankkeen aikana koulutettu alkoholin käytöstä kysymiseen. Tammikuun 2012 kyselyn perusteella terveydenhoitajista 40 prosenttia toteutti sovittua käytäntöä. Vastaajista 35 prosenttia toimi joskus sovitun käytännön mukaisesti.

Päihde- ja mielenterveystietoja ei ole ennen tilastoitu Porin perusturvakeskuksessa. Kirjaamiskäytäntöjen lisäksi laadittiin mittareiden (Audit, Audit-C, Yli 65-vuotiaiden alkoholimittari, Adsume, BDI, EPDS) ja alkoholinkäytön sisältömerkintöjen (palaute annettu, mini-interventio, hoitoonohjaus) tilastoinnin. Kyselyn (tammikuu 2012) mukaan neuvolassa päihdetietoja tilastoi 31 prosenttia terveydenhoitajista, 28 prosenttia tilastoi joskus ja 41 prosenttia ei tilastoi lainkaan. Loppuvuonna 2011 kotihoidon työntekijöistä 2 prosenttia kysyi alkoholin käytöstä muuten kuin pelkästään suullisesti, mutta syksyllä 2012 jo 35 prosenttia kysyi kirjallisesti. Kirjaaminen ja tilastointi antaa mahdollisuuden seurata, miten alkoholin riskikäyttöön vastaanotoilla puututaan.
Puheeksioton juurtumisen välttämättömiä edellytyksiä
Alkoholista kysyminen ei ole vieläkään juurtunut Suomessa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristöihin huolimatta lähes 20 vuoden työstä asian eteen ja lukuisista asiaa edistäneistä hankkeista. Merkittävin syy tähän lienee se, että suurin osa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisista ei edelleenkään koe alkoholin käytöstä kysymistä omaan perustehtäväänsä kuuluvaksi. Kysyminen koetaan epäluontevaksi ja sen pelätään asettavan asiakkaan hankalaan ja epäilyksenalaiseen rooliin

Artikkelissa on käyty läpi yksi alkoholin käytön puheeksiottamisen kouluttamis- ja juurruttamismalli esimerkkinä siitä miten samalla tavalla toteutettu malli voi onnistua erilaisissa toiminnoissa ja työyhteisöissä. Koulutusmalli on siis sovellettavissa minkä ammattiryhmän koulutukseen tahansa. Tärkeänä juurtumista edistävänä tekijänä on hankkeen kokemusten perusteella, että kouluttajat ovat samasta ammattiryhmästä ja mielellään myös samaa työtä tekeviä kuin koulutettavat. Koulutuksen sisältö ja käytännöt jäävät paremmin pysyväksi toiminnaksi, kun työyhteisöön jää asiaan perehtyneitä henkilöitä, jotka pystyvät palaamaan koulutettavaan aiheeseen aika ajoin.

Neuvolatyön hanketyöntekijät toteuttivat koulutusmallin myös terveysasemien sairaanhoitajien vastaanotolle, jonne se teoriaosuudeltaan istuikin hyvin. Käytännön tasolla asiaa ei saatu kuitenkaan niin hyvin toimimaan kuin neuvolassa, sillä vastaanottotilanteiden luonne on erilainen ja alkoholista kysyminen koettiin välillä sairaanhoitajien vastaanotolla irralliseksi toiminnaksi. Koulutustilaisuuksissa käydyissä keskusteluissa tuli ilmi, että sairaanhoitajat pitivät koulutusmallia kuitenkin hyvänä. Olisiko toimintatapa juurtunut paremmin käytäntöön, jos jonkun terveysaseman sairaanhoitajavastaanotoltakin olisi ollut omat hanketyöntekijät puheeksiottoa juurruttamassa?

Hanketyöntekijöiden pääasiallisena tehtävänä on ollut kouluttaa työntekijät ottamaan päihteet puheeksi asiakkaiden kanssa. Koulutusten lisäksi he ovat tehneet hoitopolkukuvauksia, kehittäneet tietojärjestelmätyötä dokumentoinnin ja tilastoinnin osalta, kehittäneet toimintaa päihtynyt asiakas kohdattaessa yms.

Yhtenä keskeisenä tarkoituksena on ollut juurruttaa uusia toimintatapoja käytäntöön käyttämällä hanketyöntekijöinä organisaation omaa henkilöstöä. Hankkeissa on usein vaarana, että hankeaikaiset asiat unohdetaan hankkeen päättyessä. Varsinaisen aktiivisen hanketyön päätyttyä organisaation on varmistettava, että kehittämistyön tulokset jäävät elämään ja edelleen jalostuvat. Tämä on nyt mahdollista siten, että hanketyötä tehneet työntekijät käyttävät jatkossa pienen osan työajastaan päihdeyhdyshenkilön nimellä olevan tehtävän toteuttamiseen. Näin voidaan hyödyntää hankkeen aikana hankittua osaamista jatkossakin. Kouluttajina toimineet työntekijät käyttävät jatkossa 10 prosenttia työajastaan päihdeyhdyshenkilötyöhön. Päihdeyhdyshenkilötyöhön liittyvissä asioissa tukihenkilönä ja vastinparina toimii Porin psykososiaalisten palveluiden päällikkö.
Päihdeyhdyshenkilön työ sisältää Länsi 2012- ja 2013 -hankkeista saadun osaamisen hyödyntämisen, mm.

• 
  ennaltaehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön kehittäminen ja ylläpito
  
• 
  henkilöstön kouluttaminen ml. uusien työntekijöiden perehdytys ja kertauskoulutukset
  
• 
  päihdeasioista tiedottaminen henkilöstölle
  
• 
  käynnistettyjen toimintojen juurruttaminen
  
• 
  päihdetyön toteutumisen seuranta: puheeksiotto, päihdemittareiden käyttö, mini-interventio, hoitoonohjaus sekä kirjaaminen ja tilastointi
  
• 
  hoitopolkujen päivittäminen ja kehittäminen
  

Puheeksioton pilottihankkeessa oli ratkaistavana kaksi kysymystä: Miten saadaan työntekijät puhumaan asiakkaiden kanssa heidän alkoholin käytöstään, ja miten varmistetaan että puheeksiotosta tulee pysyvä toimintatapa.

Edellä esitettyjen kokemusten perusteella mahdollisuudet löytää kysymyksiin toimivat ratkaisut paranevat merkittävästi, kun

• 
  kouluttajat tulevat samasta työyhteisöstä kuin koulutettavat
  
• 
  kouluttajat osaavat asiansa ja uskovat esittämäänsä asiaan
  
• 
  samoille työntekijöille on mahdollisuus järjestää useita koulutuksia säännöllisin väliajoin
  
• 
  koulutukset ovat pienryhmäkoulutuksia
  
• 
  on sovittu missä tilanteissa alkoholin käytöstä kysytään
  
• 
  kysymisen tulokset dokumentoidaan asiakastietojärjestelmään niin että muut toimijat tarvittaessa löytävät tiedon helposti
  
• 
  on sovittu ja tiedossa miten toimitaan kun asiakkaan alkoholin käytöstä herää huoli (toimintamalli)
  
• 
  työyhteisössä on alkoholin käytön varhaisen puuttumisen tueksi osoitettu työntekijöitä, joiden toimenkuvaan kuuluu pitää asiaa yllä ja viedä sitä eteenpäin
  
• 
  johto on selkeästi tuonut hyväksyvän kantansa julki ja mahdollistaa tarvittavat toimenpiteet.
  

Uuden työmenetelmän käyttöönotto ja tulokset näkyvät hitaasti käytännössä, mutta juurruttamisen avulla asiaa voidaan pitää koko ajan vireillä. Säännölliset muistuttamiset ja asiaan palaaminen auttavat pysyvän käytännön muodostumiseen – ajan kanssa!

3.3 Puheeksiotto Rauman sosiaalipalveluissa
Projektityöntekijä Tuula Salo-Levonen, Länsi-hankkeiden Rauman pilotti

”Jotkut asiakkaat ovat kokeneet hyväksi asiaksi sen, että alkoholinkäytöstä on keskusteltu. Osa asiakkaista on ollut sitä mieltä, että pieni herättely alkoholin käytön suhteen on hyväksi” (sosiaaliohjaaja).

Alkoholin liiallinen käyttö aiheuttaa kiistatta sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja; ei ainoastaan käyttäjälle itselleen vaan myös läheisille ihmisille. Yhteiskunnan tasolla haitat konkretisoituvat suurina välittöminä tai välillisinä kustannuksia. On kaikkien yhteinen etu, että riskikulutukseen puututaan mahdollisimman varhain, kun vaikuttamismahdollisuudet ovat vielä olemassa ja päihderiippuvuuden syntyminen on ehkäistävissä. Lähtökohtana pitää olla yhteinen tahtotila; korjaavasta työstä siirrytään varhaisempaan puuttumiseen resurssien suuntautuessa lisääntyvässä määrin ennaltaehkäisyyn ja peruspalveluihin.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilökunta on avainasemassa riskikuluttajien tunnistamisessa. Alkoholineuvonta on perusosaamista, joka toteutetaan ihmisen kohtaamisessa. Puheeksioton pitäisi kuulua kaikille sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluissa työskenteleville. Ei ole oleellista pohtia sitä, käyttääkö asiakas molempia palveluita vai ainoastaan esimerkiksi sosiaalipalveluita, vaan puheeksioton toteuttaa se taho, jonka palveluita asiakas käyttää. Pelkkä alkoholinkäytöstä kysyminen ja sen laajuuden kartoittaminen eivät riitä. Tarvitaan myös osaamista antaa käyttöön suhteutettua palautetta ja näkemystä siitä, missä tilanteissa on syytä ohjata asiakas eteenpäin sekä on tunnettava palveluverkosto ja -tarjonta. Tässä artikkelissa tarkastelen käytännönläheisesti niitä kokemuksia ja vaiheita, joiden kautta Rauman sosiaalipalveluiden aikuis- ja perhetyössä sekä lastensuojelussa on päästy tilanteeseen, jossa alkoholinkäytön puheeksiotosta on tullut systemaattista ja osa arkityötä. Suorat lainaukset ovat Rauman sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien alkoholin käytön kysymiseen liittyvistä kirjallisista palautteista ajalta 19.3–8.4.2013.

”Asiakas on kiittänyt testistä ja testipalautteesta ja on motivoitunut testaamaan myös itse muutaman kuukauden kuluttua. Tai sitten jos pistemäärä korkea niin asiakaskin on sitä mieltä, että olisi hyvä olla yhteydessä Päihdeklinikkaan”. (Sosiaalityöntekijä)

Länsi 2012 – Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishankkeen Rauman pilotin peruslähtökohdaksi ja yhdeksi keskeiseksi kehittämistavoitteeksi määriteltiin varhaisen tunnistamisen toimintamalli (alkoholin riskikulutukseen puuttuminen). Mallilla tuetaan raumalaisen sosiaalityön kehittämistä päihdeasiakkaiden löytämisessä asiakasvirrasta yhä varhaisemmassa vaiheessa oikea-aikaisen tuen ja hoitoonohjauksen mahdollistamiseksi. Menetelmäksi valittiin Audit-testin systemaattinen käyttöönotto sekä työntekijöiden osaamisen vahvistaminen koulutuksella. Audit-testi on toimiva avaus puheeksiotossa eikä sen tekeminen leimaa, koska kaikki samassa tilanteessa olevat saavat testin tehtäväkseen. Audit-testi (Alcohol Use Disorders Identification Test) on useissa tutkimuksissa osoitettu luotettavaksi seulontamenetelmäksi tunnistamaan riskikäyttöä, haitallista juomista ja alkoholiriippuvuutta (Päihdelinkki). Raumalla oli jo ennen hankkeen aloitusta mallinnettu alkoholin käytön suurkulutukseen puuttumista terveydenhuollon eri yksiköissä. Tarkoitus oli laajentaa mallia myös sosiaalipalveluihin. Länsi 2012 -hankkeen taustalla vaikutti Raumalla myös sosiaali- ja terveysviraston yhdistyminen 1.1.2011. Organisaatiomuutos edellytti työkulttuurien yhteensovittamista ja hankkeen puitteissa tehtävä kehittämistyö vastasi myös tähän tarpeeseen.
Asiakastyöskentely
Kokeneen päihdetyöntekijän siirtyminen päihdepalveluyksiköstä sosiaalitoimistoon sosiaaliohjaaja- hanketyöntekijäksi avasi uusia ovia ja mahdollisuuksia. Rakenteisiin saatiin vietyä syvempää päihdeosaamista, jolle osoittautui olevan tilausta. Hanketyöntekijä tapasi aluksi asiakkaita yhdessä sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan kanssa. Osan tapaamisista hanketyöntekijä hoiti itsenäisesti, mutta sosiaalityöntekijä oli silti edelleen asiakkaan vastuutyöntekijä. Tapaamiset painottuivat mielenterveys- ja päihdekartoituksiin. Taustalla huomioitiin myös laajamittaisempi asiakkaan koko elämäntilanteen tarkastelu ja palveluohjauksellinen näkökulma. Osa asiakkaista jatkoi hanketyöntekijän sosiaaliohjauksessa, osa ohjautui nopeasti eteenpäin päihdehuollon erityispalveluihin. Sosiaalityöntekijät ohjasivat hanketyöntekijälle asiakkaita myös, kun huoli näiden päihteidenkäytöstä tuli esille. Päihdeongelma oli siis ilmeinen ja tiedossa. Myös muiden päihteiden, kuten erityisesti kannabiksen käyttöä, esiintyi usealla. Hanketyöntekijä toimi myös konsulttina muille työntekijöille antaen tietoa ja tukea päihdeasiakkaan kohtaamisessa.
Päihteidenkäytön tuomat ongelmat tunnistettiin sosiaalityössä hyvin, mutta usein vasta siinä vaiheessa, kun tilanne oli jo pitkällä ja asiakkaalla esiintyi haitallista käyttöä tai alkoholiriippuvuus oli ilmeinen. Tarvittiin selkeästi riskikulutuksen tunnistamista ja varhaisen puuttumisen mahdollisuutta. Työyhteisössä pohdittiin, miten alkoholin käytön puheeksiotto saataisiin koskemaan mahdollisimman monia. Tiedon jakaminen kaikille työntekijöille nähtiin tarpeellisena, jotta tehtävässä onnistuttaisiin ja päästäisiin vaikuttamaan varhaisemmassa vaiheessa. Hanketyöntekijä valmisteli esityksen, jonka pohjana oli Helsingin kaupungin sosiaaliviraston työkirja Audit-testi – alkoholinkäytön puheeksiotto sosiaalialalla. Esityksen tarkoituksena oli hälventää ennakkoluuloja ja madaltaa kynnystä ottaa Audit osaksi arkityötä, ja antaa perusvalmiudet myös lyhytneuvonnan käytölle. Tietopaketti esitettiin ensin aikuis- ja perhetyön sosiaalityöntekijöille ja sosiaaliohjaajille, ja myöhemmin lastensuojelun työntekijöille sekä vammaispalvelun työntekijöille.
Mallintaminen

Lähtökohtana mallintamiselle voitiin pitää työyksikössä jo olemassa olevia toimintarakenteita, joiden yhteyteen varhainen puuttuminen oli mahdollista linkittää. Sosiaalityön neuvonnassa käy päivittäin paljon erilaisia asiakkaita. Oli luontevaa lähteä miettimään tähän kohtaamistilanteeseen myös alkoholin riskikulutuksen kartoittamista. Neuvontatyö on päivystysluonteista ja hektistäkin, ja pian kävi selväksi, että alkoholinkäytöstä kysyminen ei luontevasti soveltunut kyseiseen tilanteeseen. Audit-testi on nopea teettää, mutta tarvitaan aina myös aikaa tulosten tulkintaan ja interventioon. Mallintamisessa piti lähteä miettimään toista lähestymistapaa.

Kaikkien aikuis- ja perhetyöntekijöiden yhteinen aiheen pohtiminen koettiin työlääksi ja aikaa vieväksi. Näin ollen päädyttiin kokoamaan pientyöryhmä, johon valittiin aikuis- ja perhetyön päällikön lisäksi sosiaaliohjaaja, sosiaalityöntekijä virastolta sekä sosiaalityöntekijä Työvoiman palvelukeskuksesta. Työryhmä kokoontui pohtimaan niitä tilanteita, joissa puheeksioton prosessi olisi sujuva. Pääasiallinen vastuu puheeksiotosta kohdentui sosiaaliohjaajille, koska he toteuttavat uusien toimeentulotukiasiakkaiden alkukartoituksia, ja tähän yhteyteen oli luontevaa linkittää myös Audit-testi systemaattisena seulana. Sosiaalityöntekijät eivät sitoutuneet teettämään kaikille asiakkaille Audit-testiä, mutta suunnitelmallisen sosiaalityön yhteydessä he olivat siihen valmiit. Keskustelun pohjalta hanketyöntekijä laati alkoholin riskikulutukseen puuttumisen alustavan mallin aikuis- ja perhetyön alueelle. Mallia esiteltiin vielä koko työyhteisölle, jonka jälkeen siihen tehtiin tarkennuksia. Mallista löytyvät selkeät toimintaohjeet siitä, missä tilanteissa puheeksiotto tapahtuu, kuka sen toteuttaa sekä ohjeistus jatkotoimenpiteistä.
Lastensuojelussa toimittiin samalla kaavalla, eli pientyöryhmän pohdinnan tuloksena Audit-testi teetetään tapauksissa, joissa lastensuojeluilmoitus on tullut vanhemman tai vanhempien päihteiden käytön, mielenterveysongelman tai väkivaltaisen käyttäytymisen takia. Työntekijöiden kielteisten asenteiden vuoksi vammaispalvelussa ei päästy pientyöryhmätyöskentelyn tasolle, jossa mallia olisi rakennettu.
Juurruttaminen

”Parhaimpia onnistumisen kokemuksia olen kokenut, kun asiakas tulee seurantakäynnille ja päihteiden käyttö on vähentynyt ja asiakas on löytänyt keskustelujemme avulla itselleen ominaisen tavan vähentää juomista”. (Sosiaaliohjaaja)

Alkoholin riskikulutukseen puuttumisen malli otettiin käyttöön aikuis- ja perhetyössä 1.1.2012. Saman vuoden alusta aikuis- ja perhetyön toimintasuunnitelmaan on Audit-testien tekeminen kirjattu asiakasvaikuttavuuden kohdalle yhdeksi tavoitteeksi ja niiden määrä mittariksi, joten ne tilastoidaan. Testin tulos ja mahdolliset jatkotoimenpiteet kirjataan tietojärjestelmään asiakkaan asiakaskertomukseen Audit-otsikon alle. Tietojärjestelmä ei mahdollista pisteiden tilastointia vielä, joten hanketyöntekijä on kerännyt manuaalisesti kuukausittain tietoa mallia toteuttavilta työntekijöiltä Audit-testien määrästä ja pisteistä. Tiedot on koottu excel-taulukkoon. Kuukausittain tapahtuva kysely toimii samalla muistuttajana toimintamallista. Työntekijät saavat myös aika ajoin palautetta siitä, miten paljon testejä on tehty ja miten pisteet ovat jakautuneet. Tilastoinnin valossa näyttää siltä, että mallia toteutetaan. Merkittävä tieto on myös se, että vuoden 2012 aikana yli puolella vastaajista alkoholinkäyttö ylitti riskitason. Tämän tiedon valossa voidaan ajatella, että aikuissosiaalityön asiakkaat ovat sellainen kohderyhmä, jonka päihteiden käyttöön on tarkoituksenmukaista puuttua.

”Lyhytneuvontaa olen toteuttanut asiakkaan tilanteesta riippuen. Eli siis sellaisten asiakkaiden kanssa, joiden pisteet ovat kohonneet, olen pyrkinyt käymään laajemmin keskustelua ja herättämään asiakasta siihen, että riskit ovat kasvaneet”. (Sosiaaliohjaaja)

Työntekijöiltä tuleva kritiikki on kohdistunut lähinnä siihen, että omat tiedot ja taidot päihdealalta koetaan riittämättömiksi. Toisena kriittisenä kohtana todetaan se, että Audit-testien pisteet ja asiakkaan alkoholinkäyttö eivät aina tunnu kohtaavan, toisaalta ”audit-testin pisteet eivät aina kerro totuutta tilanteesta, mutta testi on toiminut erittäin hyvänä keskustelun herättäjänä” (sosiaaliohjaaja). Esteeksi voidaan mainita myös tilanne, jossa asiakkaan kanssa on erimielisyyksiä joten, ”ei viitsi ärsyttää asiakasta enempää ottamalla puheeksi alkoholin käyttö” (sosiaalityöntekijä). Hanketyöntekijän rohkaisulla ja tuella sekä hankkeen laajalla koulutustarjonnalla on pyritty lisäämään työntekijöiden motivaatiota ja uskallusta ottaa päihteet puheeksi.

Työntekijöiltä saatu palaute mallin toteuttamisesta on ollut pääosin myönteistä. Onnistumiskokemuksia ovat olleet ne hetket, jolloin on voinut huomata, että asiakas on hyötynyt puheeksiotosta. Monet saattavat käyttää alkoholia tiedostamattaan yli riskirajojen. Tiedon jakaminen ja palautteen antaminen on siksi tärkeää. ”Asiakkaat ovat suhtautuneet pääsääntöisesti positiivisesti ja ovat yllättyneet omien pisteiden määrästä” (sosiaaliohjaaja).

Ilahduttavaa on se, että vaikka lastensuojelussa juurruttaminen eteni hitaammin, malli on kevään 2013 aikana lähtenyt toimimaan myös siellä ja asia koetaan tärkeäksi. Juurruttamistyössä tärkeää on ollut esimiesten tuki ja sitoutuminen. Työntekijöitä on ”ohjattu” mallin käyttöön aktiivisesti ja he ovat sitoutuneet mallin käyttöön vaiheittain. Kiitokset kuuluvat lisäksi koko hanketyöryhmälle, joka on edesauttanut tavoitteiden etenemistä toivottuun suuntaan.
Kirjallisuutta:

Heinänen Marja (toim.) 2007: Audit-testi – Alkoholinkäytön puheeksiotto sosiaalialalla. Oppaita ja työkirjoja / Helsingin kaupunki, sosiaalivirasto 2007:4

Internet

Päihdelinkki

http://www.paihdelinkki.fi/alkoholineuvonnan-opas/kartoitus-audit-testilla
Skitsofreniapotilaan tehostettu kotikuntoutus sairaalahoidon vaihtoehtona

Marja Kesti, Arjen Mieli, Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän osahanke

Lähtökohta hankkeelle
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä on neljän kunnan (Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi ja Vieremä) omistama sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottaja, joka on lähes omavarainen mielenterveys- ja päihdepalveluissaan. Väestöpohja on noin 40.000. Kuntayhtymällä on oma psykiatrinen sairaala ja kattavat avohoitopalvelut kaikille ikäryhmille. Vuosina 2005 – 2008 kuntayhtymässä on toteutettu hankerahoituksella laajamittainen kehittämishanke, jossa avohoitopalvelut on jaettu ikäkausien mukaan lasten ja nuorten palveluihin, aikuisten palveluihin sekä ikäihmisten palveluihin. Mielenterveys- ja päihdetyö on integroitu yhteen ja Koljonvirran sairaalaan perustettu mielenterveys- ja päihdeosasto selviämisasemineen. Hankkeen päättyessä on todettu, että psykiatrinen hoito on edelleen varsin laitospainotteista ja avohoidon kehittämiseen tulee panostaa.
Kuntayhtymä lähti mukaan Arjen mieli – hankkeeseen tavoitteilla, jotka mukailevat valtakunnallisen Mieli 2009 suunnitelman tavoitteita. Yksi keskeisimmistä tavoitteista oli vähentää psykiatrista sairaalahoitoa ja luoda korvaavia avohoidon hoitokeinoja. Sairaalahoitoa korvaamaan aloitettiin tehostettu skitsofreniapotilaiden kotikuntoutus.
Kotikuntoutuksen käynnistäminen
Kaksi psykiatrista sairaanhoitajaa palkattiin hankerahoituksella seutukehittäjiksi mallintamaan kotikuntoutusta 20.10.2011 alkaen. Työntekijät tutustuivat mm. Seinäjoen ja Jyväskylän kotikuntoutuksen malleihin ja lähtivät luomaan omaa yläsavolaista toimintamallia. Kotikuntoutukseen kohdistuvia odotuksia ja toiveita kartoitettiin laajalti yhteistyökumppaneilta. Toiveita kotikuntoutuksen osallistumisesta potilaiden hoitoon ja kuntoutukseen ilmeni erittäin paljon, mutta mallintamisen ajaksi linjattiin kohderyhmäksi skitsofreniapotilaat, jotka ovat juuri kotiutuneet psykiatrisesta sairaalahoidosta tai joiden psyykkinen vointi heikkenee avohoitojakson aikana ja jotka ovat riskissä joutua sairaalahoitoon.
Kotikuntoutuksen periaatteet
Kotikuntoutus on kuntoutujalle vapaaehtoista ja edellyttää omaa motivaatiota. Tavoitteet asetetaan kuntoutujalähtöisesti yhteisymmärryksessä. Kuntoutus tapahtuu kuntoutujan kotona, josta syystä hänen ympäristöönsä tulee suhtautua kunnioittavasti ja kuntoutujan tulee olla pääroolissa. Kotikuntoutus on tavoitteellista, määräaikaista ja suunnitelmallista. Työote on psykoedukatiivinen ja reflektoiva ja auttaa kuntoutujaa tunnistamaan toisaalta psyykkisen voinnin heikkenemisen merkkejä ja toisaalta hyvinvointia tukevia tekijöitä. Kuntoutujan perhe ja lähiverkosto otetaan mukaan kuntoutusprosessiin.
Kotikuntoutuksen tavoitteet
Kotikuntoutuksen tavoitteena on auttaa kuntoutujaa selviämään arkielämästä omassa kotiympäristössään. Kuntoutujaa autetaan myös motivoitumaan huolehtimaan omasta psyykkisestä ja fyysisestä kunnostaan. Kuntoutujaa tuetaan säännölliseen lääkehoitoon ja opetetaan häntä ymmärtämään lääkehoidon tärkeys osana hänen hyvinvointiaan. Kuntoutujaa motivoidaan esimerkiksi työtoimintaan tai vertaistukitoimintaan ja sitä kautta laajentamaan sosiaalista verkostoaan.
Kotikuntoutuksen toimintatapa
Kotikuntoutukseen ohjaudutaan psykiatriselta osastolta, psykiatrisesta avohoidosta tai peruspalvelujen kotihoitoyksikön kautta. Ennen kotikuntoutuksen aloittamista pidetään verkostokokous, jossa arvioidaan kotikuntoutuksen soveltuvuus ja tavoitteet, kuntoutujan motivaatio ja kotikuntoutusjakson kesto ja työnjako muiden hoitoon ja kuntoutukseen osallistuvien kesken. Myös seuraava arviointiajankohta sovitaan. Kotikuntoutustyöntekijät tekevät kotikäynnin kuntoutujan luo ja laativat hänen kanssaan kirjallisen sopimuksen, jossa on tavoitteet kotikuntoutukselle ja keinot niiden saavuttamiseen. Sopimukseen kirjataan myös kuntoutujan tunnistamat sairauden pysyväisoireet ja sairastumisjakson ennakoivat oireet sekä oireiden hallintakeinot. Tavoitteiden asettaminen perustuu kuntoutujan kanssa yhteistyössä tehtyyn toimintakyvyn arviointiin.
Kotikuntoutus toteutetaan työparityöskentelynä. Tavallisimmat tavoitteet ovat lääkehoidon toteutumisen seuranta ja lääkehoitoon motivointi, palvelujen käyttöön ohjaaminen, sosiaalisen elämän aktivointi ja terveiden elämäntapojen opettaminen. Kuntoutujan kanssa keskustellaan yhdessä tekemisen ohessa hyvinvointia tukevista asioista ja opetetaan kuntoutujaa tunnistamaan sairauden esioireita ja toimimaan oikein niitä havaitessaan. Kuntoutujaa tuetaan säännölliseen elämänrytmiin. Kotikuntoutus toimii yhteistyössä eri toimijoiden ja palveluntuottajien kanssa ja tukee kuntoutujaa käyttämään hänen lähiympäristössään tarjolla olevia palveluja.
Kotikäyntejä on yhdestä viiteen viikossa ja lisäksi soitetaan tarvittaessa motivoivia tukipuheluja. Kotikuntoutusjakso kestää muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen. Pisin jakso on ollut lähes vuoden pituinen. Kotikuntoutusjakso voidaan uusia lyhyempänä intervallijaksona. Hoitovastuu säilyy kotikuntoutuksen aikana potilaan varsinaisella hoitotiimillä. Jatkohoito voi tapahtua myös kotihoidon toteuttamana, jolloin siirtymävaiheessa tehdään kotihoidon työntekijöiden kanssa yhteisiä käyntejä saattaen vaihtaen.
Miksi kotikuntoutus auttaa?
Skitsofreniapotilaan sairauden luonteeseen kuuluu usein toiminnan ohjauksen heikkous. Kotikuntoutus toimii ulkoisena toiminnan ohjauksena ja vähitellen useiden toistojen kautta kuntoutuja alkaa omatoimisesti tehdä sovittuja ja opeteltuja arkiasioita. Sairaalahoidon jälkeen kuntoutujan on vaikea aloittaa arkielämää ja alkaa huolehtia jokapäiväisistä asioista. Tämä johtaa siihen, että kotiympäristön hoito on heikkoa, liikunnan harrastaminen ja muihin kodin ulkopuolisiin toimiin osallistuminen on vähäistä. Potilas voi alkuun toteuttaa lääkehoitoa ja käydä avohoitokäynneillä, mutta elämän sisältö on köyhää ja vähitellen johtaa siihen, että myös hoitomotivaatio lääkehoitoon ja avohoitokäynteihin alkaa rakoilla. Ensimmäisenä jää lääkitys käyttämättä, sitten avohoitokäynnit.
Kotikuntoutuksella autetaan skitsofreniapotilasta ottamaan haltuun arkielämän tavalliset toimet. Hänelle laaditaan päivä- ja viikko-ohjelma ja motivoidaan kodinhoitoon ja säännöllisiin elämäntapoihin. Lääkityksen merkitystä perustellaan. Kuntoutujalle etsitään hänelle soveltuva kodin ulkopuolinen toiminta, tuettu työ tai vertaistukitoiminta. Mielenkiintoista on, että useimpien kotikuntoutuksen potilaiden kohdalla tärkeäksi on muodostunut säännöllisen liikunnan tukeminen. Kuntoutuja, joka huolehtii fyysisestä kunnostaan lähtemällä säännöllisesti ulkoilemaan, on myös psyykkisesti paremmassa kunnossa.
Työparityöskentely antaa mahdollisuuden työntekijöiden väliseen positiiviseen reflektointiin, jolloin kuntoutuja olematta varsinaisesti objekti saa palautetta ja hyviä ohjeita ja ideoita päivittäiseen elämäänsä.
Arviointia
Kotikuntoutusta on nyt toteutettu puolitoista vuotta. Jo heti alkuvaiheessa kotikuntoutus on osoittautunut toimivaksi työtavaksi. Toukokuussa 2012 Koljonvirran sairaalasta on lakkautettu psykoosiosasto ja henkilökuntaa siirretty avohoitoon. Kotikuntoutukseen on siirretty osastotyöstä neljä työntekijää hanketyöntekijöiden lisäksi. Hankkeen päättyessä kotikuntoutustyöntekijöitä tulee olemaan kaikkiaan kuusi. Kotikuntoutuksen toimivuudesta tehdään kesällä 2013 ”APUA VAI EI” – asiakastyytyväisyyskysely.