Itä kohtaa lännen mielisuunnitelmaa toteuttamassa 2010 2013

Vertaiskahvilatoiminta – onko siitä hyötyä

Olemme yhteistyössä sosiaali- ja mielenterveystoimen kanssa aloittaneet kesällä 2012 vertaiskahvilatoiminnan. Idean ja sysäyksen tähän saimme asiakkailta itseltään päihdeleirin yhteydessä Pielavedellä. Kunnassa, josta toiminnan tarve nousi esille, myös itse toimintaan osallistuminen on ollut kaikkein aktiivisinta. Tosin kyseessä oleva kunta on myös suurin hankkeessa mukana olevista kunnista. Voimme päätellä tästä kuitenkin sen, että tarve synnyttää toimintaa. Vertaiskahvilatoiminnan tarkoituksena on kehittää vertaistukea. Vertaistuessa samankaltaisissa elämäntilanteissa olevat tai olleet ihmiset voivat tukea toisiaan kuuntelemalla ja keskustelemalla. Kahvilaryhmät kokoontuvat kerran kuukaudessa. Joissakin ryhmissä on tuotu esille halukkuutta useampaankin tapaamiseen. Hankkeen jälkeen sosiaalitoimen- ja mielenterveysneuvoloiden henkilöstö jatkaa vertaiskahvilatoimintaa yhdessä vapaaehtoisten henkilöiden kanssa. Toimintaan osallistuu myös mahdollisesti Nilakan alueelle mielenterveys- ja päihdetyöhön palkattava toimihenkilö.

Vertaiskahvila tai vertaistoiminta yleensä ei sovi kaikille ihmisille, mutta he, jotka toivovat sitä, myös hyötyvät siitä. Asiakkaiden kanssa käytävissä keskusteluissa nousee yleensä esille se, että toiminnalta odotetaan vapaamuotoista juttelua ja yhdessäoloa, ei niinkään mitään ohjelmaa eikä muuta suunniteltua toimintaa. Asiakkaat haluavat itse määritellä toiminnan sisällön ja osallistumisensa siihen, esimerkkinä makkaran paistaminen ja nokipannukahvin keittäminen kodalla. Vertaistuessa tärkeintä on kokemus, ettei ole yksin ja ainoa elämäntilanteensa tai ongelmansa kanssa. Vertaistuen koetaan olevan vuorovaikutteista kokemustenvaihtoa, jossa ihmiset tukevat toisiaan.

Vertaiskahvilatoimintaa järjestetään Nilakan kunnissa sekä päihde-, että mielenterveysasiakkaille. Työntekijöiden näkökulmasta vaikeutena koetaan ryhmien sitoutumattomuus, mikä tulee esille etenkin päihdeasiakkaiden kohdalla. Pienissä kunnissa leimaantumisen pelko voi myös olla esteenä vertaistoimintaan osallistumiseen.

Vertaisryhmissä, joissa on ammatillinen ohjaus, voidaan asiakkaiden elämäntilannetta seurata kokoontumisten yhteydessä. Olemme kokeneet tämän Nilakan alueella yhdeksi merkittävimmistä hyödyistä työntekijän näkökulmasta katsottuna. Kokoontumisten yhteydessä työntekijällä on mahdollisuus havaita muutokset asiakkaan elämässä ja reagoida nopeasti hänen muuttuneisiin tarpeisiinsa. On myös tärkeää osata iloita aidosti asiakkaan kanssa hänen onnistumisistaan.

Kirjallisuutta:

Mäkinen, Päivi - Raatikainen, Eija - Rahikka, Anne ja Saarnio, Tuula. 2009: Ammattina sosionomi. WSOY, Helsinki.

Pohjois-Savon liitto 2013. Pohjois-Savon kuntien väestö 31.12.2013. Saatavilla Internetistä osoitteesta: http://www.pohjois-savo.fi/fi/psl/liitetiedostot/tilastot/2013/vakiluku_2012.pdf

Raunio, Kyösti. 2004: Olennainen sosiaalityössä. Gaudeamus, Helsinki

Seinäjoen Ammattikorkeakoulu 2007. Opinnäytetyö. Lemmetyinen, L: Jalkautuva päihdetyö, kansalais- ja aluelähtöisiä jalkautettuja palveluja asiakkaiden areenalla. Saatavilla internetistä osoitteesta http://www.mainiemikk.fi/tiedostot/lean_opinnytety_virtf.pdf

THL 2013: Neuvoa antavat, Päihdetyötä tekeville. Vertaistuki päihdeongelmissa. Saatavilla internetistä osoitteesta http://www.thl.fi/fi_FI/web/neuvoa-antavat-fi/vertaistuki
1.6 Kunta ja järjestöt yhteistyössä osallisuutta edistämässä – vertaistoiminnasta voimaa Joensuussa
Projektipäällikkö Anne Pyykkönen, oSallisuushanke Salli, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry

Projektikoordinaattori Minna K. Turunen, Arjen mieli, Joensuun osahanke
Johdanto

Tässä artikkelissa tarkastelemme Joensuun alueen vertaistoimintaopasta esimerkkinä Mieli-suunnitelman toteuttamisesta. Oppaan tuotti Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistyksen oSallisuushanke Salli ja Kathy-toiminta. Oppaaseen koottiin mahdollisimman kattavat tiedot vertaistoiminnasta Joensuussa. Millä tavalla se on osa osallisuuden edistämistä kunnan ja järjestöjen yhteisenä asiana? Mihin tarpeeseen vertaistoimintaopas tehtiin? Mitä tuli esiin sen ensimmäisen käyttövuoden aikana?

Kansallisen mielenterveys- ja päihdesuunnitelman tavoitteena on hyvinvointia tukevien yhteisöjen vahvistaminen sekä osallisuuden ja yhteisöllisyyden lisääminen. Tästä esimerkkinä mainitaan järjestöjen rooli vertaistoiminnan koordinoijina. Lisäksi todetaan, että terveys- ja sosiaalipalveluissa tulee ottaa huomioon myös muun muassa itsehoidon ja vertaistuen muodot. (STM 2009.)

Kun Kaste-hankkeissa on alettu kehittää ennaltaehkäisevää työtä sekä pitkäaikaissairauksien hoitoon liittyvää omahoidon tukea, on huomattu, että osallisuutta edistäviä toimintatapoja, malleja ja kokemuksia tarvitaan kuntien palvelujen kehittämiseksi. Oppaan kokoamista edelsivätkin Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistyksen oSallisuushanke Sallin ja Kathy-toiminnan sekä RAMPE-hankkeen (Rautaisia ammattilaisia perusterveydenhuoltoon, Kaste 2010–2012) henkilöstön keskustelut kuntien ja järjestöjen yhteistyön tarpeesta perusterveydenhuollon arjessa.

oSallisuushanke Sallia rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Sen yhtenä tavoitteena on tuoda hankkeessa kehitettyjä osallisuuden toimintatapoja, malleja ja kokemuksia Kaste-ohjelman kautta laajempaan käyttöön. Itä- ja Keski-Suomessa Arjen mieli-hanke on yksi Sallin Kaste-kumppaneista hankkeen tulosten levittäjänä. Arjen mieli -hanke on osallistunut vuoropuheluun tuomalla kunnan näkökulmaa järjestöjen kehittämistyön haasteiden ja mahdollisuuksien pohdintaan. Pohjois-Karjalassa on paljon keskusteltu mielenterveyden ja päihteettömyyden edistämisestä kuntien ja järjestöjen yhteisenä tehtävänä, ja kuntien ja järjestöjen keskinäisen tiedottamisen hajanaisuus ja sattumanvaraisuus on tunnistettu yhdeksi ongelmaksi. Alueella käytyjen keskustelujen lisäksi käytämme tässä artikkelissa Arjen mielen ja Sallin 30.8.2012 järjestämän valtakunnallisen osallisuus-työpajan osallistujien ajatuksia ja ideoita (Laitinen ym. 2012).
Osallisuuden monet muodot

”En jää ulkopuoliseksi itselleni tärkeissä asioissa, voin osallistua halutessani omalla tavallani,

voin halutessani olla osallistumatta tai vain olla, saan olla oma itseni.”
Yllä oleva lainaus on erään matalan kynnyksen kohtaamispaikan kävijän näkemys osallisuudesta. Useimpien määritelmien mukaan osallisuudessa olennaista on kokemus kuulumisesta johonkin yhteisöön – osallisuus on kokemusta ja tunnetta, kun taas osallistuminen aktiivista toimintaa.

Ihmisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksilla ja osallisuuden kokemuksella on vahva yhteys hyvinvoinnin kokemiseen. Hyvinvoinnin edistäminen, osallisuuden lisääminen ja syrjäytymisen ehkäisy edellyttävät yhteisöllisyyttä. Osallisuus liittyy yhteisöön ja yhteiskuntaan kuulumisen tunteeseen, joka syntyy esimerkiksi työn, harrastusten, kansalaisjärjestötoiminnan tai muun vaikuttamisen kautta. Osallisuus merkitsee omakohtaisesta sitoutumisesta nousevaa vaikuttamista asioiden kulkuun ja vastuun ottamista seurauksista. Osallisuus voidaan nähdä syrjäytymisen vastavoimana. (Särkelä 2009, Rouvinen-Wilenius ym. 2011.)

Osallisuus on osa jokapäiväistä arkea ja liittyy myös kunnan palvelujen toimintaan. Arjen osallisuudessa olennaista ovat osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet sekä osallistumisen mahdollistavat tiedot ja taidot omassa fyysisessä ja sosiaalisessa elinympäristössään; kotona, koulussa, työssä, vapaa-aikana. Palveluosallisuudella tarkoitetaan kuntalaisten mahdollisuutta saada tarkoituksenmukaisia palveluja oikeaan aikaan. Palveluosallisuuden mahdollistumiseksi kuntalaisen kannalta olennaista on tieto-osallisuus: mahdollisuus saada ja löytää helposti palveluista ja toimintamahdollisuuksista selkeästi esitettyä tietoa. Toimintaosallisuus toteutuu silloin, kun ihmisellä on mahdollisuus osallistua hänelle merkitykselliseen aktiiviseen toimintaan esimerkiksi järjestössä tai lähiyhteisössä ja saada siinä sopivasti vastuuta. Suunnitteluosallisuuden toteutuessa asiakkaalla on mahdollisuus osallistua ja kokea osallisuutta omassa palveluprosessissa. Laajemmasta suunnitteluosallisuudesta on kyse silloin, kun kuntalaisilla on yleisemmin mahdollisuuksia osallistua palvelujen suunnitteluun. Päätöksenteko-osallisuuden toteutuessa mennään jo pitemmälle: asiakkaalla on silloin mahdollisuus osallistua palveluista päättämiseen ja esimerkiksi henkilöstövalintoihin. (Kohonen & Tiala 2002, Perukangas 2010.)

Järjestöt osallisuuden kentällä

Osallisuuden kokemuksen mahdollistaminen ja sen edistäminen on ominaista järjestöjen toiminnalle. Kansalaisjärjestöt organisoivat paikallisella tasolla merkittävissä määrin kuntalaisten osallisuutta tukevaa toimintaa: esimerkiksi vapaaehtois-, harrastus-, virkistys- ja vertaistoimintaa. Järjestöt ylläpitävät matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja, jotka antavat tilaa erilaisista lähtökohdista tulevien ihmisten kohtaamiselle ja yhteisöllisyydelle. Järjestöt toteuttavat myös edunvalvonta- ja vaikuttamistyötä, minkä tarkoituksena on vaikuttaa yhteiskunnan tasolla niin, että yhteiskunnan rakenteisiin luodaan uusia ihmisten osallisuutta lisääviä toimintakäytäntöjä. Pyritään vaikuttamaan siihen, että ihmisten ääni otetaan huomioon yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. (Rouvinen-Wilenius ym. 2011.)

Suomessa on noin 136 000 rekisteröityä yhdistystä. Näistä sosiaali- ja terveysalan järjestöjä on reilut 8000. Vapaaehtois- ja vertaistoiminnassa on mukana yli 800 000 suomalaista (SOSTE 2012). Yhdistyksillä on siis valtavasti voimaa, osaamista ja potentiaalia nimenomaan ennaltaehkäisevän työn ja kuntalaisten osallisuuden edistämisen kentällä, ja tämän osaamisen hyödyntäminen kuntien ja järjestöjen yhteistyön näkökulmasta on tärkeä kehittämisen paikka tulevaisuudessa.

Joensuussa on alettu keskustella siitä, että monet järjestöt ovat mukana mielenterveyden edistämisessä, vaikka sitä ei olisi kirjattu järjestön varsinaiseksi tavoitteeksi. Parhaillaan järjestöjen merkitys mielenterveyden edistäjinä on nousemassa ja tulee yhä useammin tunnistetuksi ja tunnustetuksi. Kuntien haasteena on kuitenkin neuvotella ja järjestää kumppanuutta kymmenien tai jopa satojen erilaisten yhdistysten kanssa. Järjestöjen tehtävänä on selvittää, miten moninainen ja muuttuva järjestökenttä organisoituu kuntayhteistyötä varten yhteen hiileen puhaltavaksi yhtenäiseksi kumppaniksi. Miten järjestöt voisivat toimia yhtenäisempänä kokonaisuutena kunta-järjestöyhteistyössä menettämättä kuitenkaan omaa erityistä tehtäväänsä jäsenistönsä edustajana?

Samalla aaltopituudella muiden kanssa

”Vertaistukiryhmät ovat yleensä pieniä ryhmiä, joiden jäsenillä on yhteinen elämäntilanne tai tarve, jonka he haluavat jakaa samaa kokeneiden kanssa. Ihminen, joka on kokenut samankaltaisia tunteita, ymmärtää ja hyväksyy toisen vastaavassa tilanteessa olevan.” (Vertaistoimintaa Joensuun alueella -opas)

Vertaistoimintaa toteutetaan käytännössä monin eri tavoin. Se voi olla keskustelua ja toimintaa ryhmässä, tai kahdenkeskistä keskustelua ja yhteydenpitoa nimetyn vertaistukihenkilön kanssa. Vertaisryhmän vetäjänä voi toimia ammattihenkilö tai vertainen. Vertaisella, joka toimii ryhmän vetäjänä tai tukihenkilönä, on omakohtainen kokemus selviytymisestä voimavaranaan. Vertaisryhmän toimija voi olla kuka tahansa meistä, sillä vastoinkäymisiä ja vaikeita elämäntilanteita on joskus kaikkien elämässä.

Vertaistoiminta itsessään vahvistaa osallisuutta ainakin kahdesta näkökulmasta: sosiaalinen osallisuus ja toimintaosallisuus vahvistuvat. Vertaistoiminnassa on mahdollista saada uusia tuttuja ja ystäviä. Hyvät vertaisuussuhteet tukevat ihmistä eteenpäin, kun hän toipuu esimerkiksi elämänkriisistä tai sairaudesta. Vertaissuhteet tarjoavat osallisuuden kokemuksen ihmiselle, jonka elämässä on vastoinkäymisiä. Vertaisryhmässä kohdataan ihmisiä, jotka ovat ”samalla aaltopituudella”, ”ymmärtää mun kokemuksia”, ja joiden kanssa keskustelu on luottamuksellista. Vaikka ryhmässä ”voi olla sanaa sanomatta, jos haluaa” tai ”voi lähteä keskenki pois”, ryhmään osallistuminen on toimintaa. Toimintaosallisuus toteutuu, kun ryhmän osallistujat ovat toinen toisiaan tukemassa. Moni jatkaa vertaisohjaajana tai vertaistukihenkilönä, kun oma tilanne vahvistuu.

Joensuun alueen vertaistoimintaopas

Perusterveydenhuollossa tuli esiin muun muassa huoli niistä asiakkaista, joiden pääasiallinen syy terveysasemalla asioimiseen näytti olevan sosiaalisen kontaktin hakeminen yksinäisyyden helpottamiseksi. Samalla huomattiin, että terveydenhuollon henkilöstön tietämys ja ymmärrys järjestöjen tuottamasta hyvinvointia tukevasta toiminnasta voi usein olla ohutta.

Vertaistoimintaa Joensuun alueella -opas tuotettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012. Sen tarkoitus on koota yhteen Joensuun alueen eri toimijoiden toteuttamaa vertaistoimintaa. Karelia AMK:n opiskelijaharjoittelijat kokosivat oppaan osana opiskeluharjoitteluaan ja oppaan sähköisen version tuottamisesta vastasi Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys. Opas löytyy tulostettavana pdf-versiona sekä verkkoversiona järjestötietopalvelu Jellistä (www.jelli.fi/vertaistoiminta). Opas päivitetään vuosittain.

Joensuun alueen vertaistoimintaoppaaseen on koottu tietoja lähes 80 toimijan järjestämästä vertaistoiminnasta. Toiminta on jaoteltu eri teemojen alle. Vertaistukea mielenterveyteen ja päihteettömyyteen tarjoaa 21 järjestöä tai seurakuntaa. Opas on tarkoitettu ensisijaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille asiakastyöhön. Oppaan tarkoitus on lisätä kuntapalveluiden ammattilaisten tietoa järjestöjen ja seurakuntien vertaistoiminnan määrästä, luonteesta, ja mahdollisuuksista sekä helpottaa asiakasta löytämään itselleen sopiva vertaistoiminta.

oSallisuushanke Salli on esitellyt vertaistoimintaa ja opasta Joensuun perusterveydenhuollon ja sosiaalityön henkilöstöpalavereissa ja maakunnallisissa moniammatillisissa osaamisverkostoissa. Ammattilaisilta saadun palautteen mukaan on ollut tärkeää, että vertaistoiminnasta ja uudesta oppaasta on käyty kertomassa työyhteisöissä paikan päällä. Oppaan ilmestyminen työpöydälle tai verkkosivun ilmoittaminen sähköpostilla ei riitä, sillä tieto hukkuu informaatiotulvaan. Myös muistuttamista pidetään tarpeellisena. Tietoisku olisi hyvä järjestää kerran vuodessa aina uuden oppaan ilmestyttyä.

Kehittäjät ja ammattilaiset ovat innostuneet levittämään opasta. Muun muassa Itä- ja Keski-Suomen Kaste-hankkeista RAMPE, Arjen mieli ja Terveempi Itä-Suomi, Joensuun terveys- ja sosiaalipalvelut, Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus sekä järjestötoimijat kuten Pohjois-Karjalan Kansanterveyden keskus ovat yhteistyössä mukana. Kumppanuus on ollut luontevaa ja asia on koettu kaikkien – ja tietenkin erityisesti kuntalaisten kannalta tärkeäksi. Opas on nähty konkreettiseksi järjestö-kuntayhteistyön välineeksi, rajan ylittäjäksi.

Ensimmäisen vuoden kokemusten ja saadun palautteen perusteella voidaan todeta, että pelkkä oppaan levittäminen ei riitä. Tällä hetkellä yhteisessä pohdinnassa on se, miten opas saadaan kiinnitettyä tiukemmin osaksi terveydenhuollon ja sosiaalityön ammattilaisten ”työkalupakkia”? Miten järjestötoiminta pysyisi ammattilaisten mielessä ja miten järjestöjen toimintaan ohjaaminen tulisi luontevaksi osaksi omaa osaamista ja asiakastyötä? Tällä hetkellä ongelmana on sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kuormittuminen jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Myllerrysten ja epävarmuuden keskellä monet tärkeäksikin koetut työvälineet jäävät arjessa hyödyntämättä.

Asiakkaan tilanteen tunnistaminen on koettu vaikeaksi – milloin vertaisryhmää on hyvä suositella ja mikä ryhmä voisi olla juuri kyseiselle asiakkaalle sopiva? Vertaistoimintaopas tarjoaa tietoa vaihtoehdoista, joita ihmisellä on valintojen tekemiseksi. Ammattihenkilön rooliin kuuluu oletus tietystä osaamisesta ja näin myös sopivan vertaistoiminnan suosittelu saatetaan kokea vaikeaksi. Riittää kuitenkin, että ammattihenkilö tarjoaa tietoa vaihtoehdoista asiakkaan oman päätöksenteon perusteeksi. Hän voi jättää asiakkaan mietittäväksi, millainen vertaistoiminta asiakasta kiinnostaa ja onko ajankohta sopiva. Helpottaisiko vertaistoimintaoppaan käyttöä tieto siitä, että ammattihenkilön tehtävänä ei ole löytää ratkaisua asiakkaan puolesta, vaan johtaa asiakas tiedon lähteille tutustumaan vaihtoehtoihin – ja tekemään asiassa sen jälkeen omat ratkaisunsa? Kun ammattihenkilö ohjaa asiakkaan vertaistoiminnan pariin, hänelle tarjoutuu tilaisuus nähdä asiakas uudella tavalla. Asiakas näyttäytyy omaa elämäänsä elävänä ja tulevaisuuttaan rakentava yhteisön jäsenenä – ehkäpä tulevana vertaisohjaajana ja yhdistyksen aktiivisena toimijana.

Vaikka työntekijä osaisi kertoa asiakkaalle sopivasta ryhmästä ja ohjaisi häntä osallistumaan siihen, miten asiakas rohkenee ottaa ryhmään yhteyttä ja lähteä ryhmän toimintaa mukaan? Voisiko vertaistukihenkilö olla apuna yhteydenottamisessa vertaistukiryhmään ja ihan konkreettisesti saattaa asiakas häntä kiinnostavan toiminnan piiriin? Eräällä Joensuun alueen vertaisryhmällä oli hyviä kokemuksia siitä, että terveyskeskuksen sairaanhoitaja lähti ensimmäisellä kerralla asiakkaan mukana vertaisryhmään. Näin ryhmiin saatiin uusia osallistujia, mutta käytäntö on jäänyt pois. Esimerkiksi jännittämisen lieventämiseksi vertaistukihenkilön tai ammattihenkilön mukaantulo alkuvaiheessa voi madaltaa kynnystä lähteä tutustumaan vertaisryhmään.

Yhteistyöllä osallisuuteen

Eri toimijoiden välisen yhteistyön lisääminen, dialoginen työskentelytapa ja kuntalaisten ja asiakkaiden aito kuunteleminen ovat kulmakiviä osallisuuden edistämisessä. Tarvitaan uusia toimintatapoja ja rakenteita yhteistyön edistämiseksi.

Tieto on ymmärryksen ja yhteistyön perusedellytys. On tärkeää, että toimijoilla on ajantasainen tieto siitä, mitä toimintaa ja palveluja järjestöt tarjoavat ja vastavuoroisesti mitä ovat kunnan tarjoamat mielenterveys- ja päihdepalvelut. Jaettu tieto ja yhteinen ymmärrys helpottavat palvelujen suunnittelua, järjestämistä ja kuntalaisille tiedottamista.

Kuntatyöntekijän näkökulmasta vertaistoimintaopas on työväline osallisuuden edistämiseen. Se tarjoaa tietoa yhdistysten toiminnasta ja avaa siten omahoidon suunnittelulle lisävaihtoehtoja. Vertaistoimintaan ei voi osallistua, jos siitä ei saa tietoa tai ei tunne sen tarjoamia mahdollisuuksia. Kunnan palveluissa kohdataan päivittäin ihmisiä, joiden osallisuutta vertaistoiminta voisi vahvistaa. Vertaistoiminta voi lievittää yksinäisyyttä, rohkaista selviytymiseen ja tukemaan toisia eteenpäin.

Parhaimmillaan ihmiset löytävät uusia mahdollisuuksia kiinnittyä yhteisöihin ja kokea osallisuutta. Samalla ihmisten hyvinvointi kohenee.
Kirjallisuutta

Kohonen, Kirsi, ja Tiala, Toni (toim.) 2002: Kuntalaiset ja hyvä osallisuus. Lupaavia käytäntöjä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseksi. Sisäasiainministeriö, Suomen kuntaliitto, Helsinki.

Laitinen Petri, Pyykkönen Anne, Rauhala Liisa ja Turunen, Minna K. 2012: Ajatusakvaarion I osallisuuskalastuksen saaliit. Riskiryhmien mahdollisuutta osallisuuteen, hyvinvointiin ja terveyteen parannetaan Työpaja seminaarissa: Mielenterveys- ja päihdetyön kehittäminen Kaste II:ssa 30.8.2012, Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, Helsinki. url: http://www.slideshare.net/THLfi/ajatusakvaario-1-yhteenveto [3.5.2013]

Perukangas, Michael 2010: Työpajatoiminta, nuoret ja osallisuus. http://www.sosiaalikehitys.com/uploads/Tyopajatoiminta_nuoret_ja_osallisuus_Michael_Perukangas_2010.pdf [3.5.2013]

Rouvinen-Wilenius, Päivi, Aalto-Kallio, Mervi, Koskinen-Ollonqvist, Pirjo ja Nikula, Tuuli 2011: Osallisuus osana tasa-arvoa. Teoksessa: Rouvinen-Wilenius, P. ja Koskinen-Ollonqvist, P. (toim). Tasa-arvo ja osallisuus väylä terveyteen. Järjestöt suunnan näyttäjinä. Terveyden edistämisen keskuksen julkaisuja 9/2011. Helsinki.

SOSTE Suomen Sosiaali- ja terveys ry 2012: Sosiaali- ja terveysjärjestöt hyvinvoinnin rakentajina. Esite.

STM 2009: Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma. Mieli 2009 –työryhmän ehdotukset mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseksi vuoteen 2015. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:3. Helsinki.

Särkelä, Mona. 2009: Miten huono-osainen voi olla osallinen? Tarkastelussa päihteidenkäyttäjien, toimeentulotuen saajien, vankien ja asunnottomien osallisuus ja aktiivinen kansalaisuus. Pro gradu-tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntapolitiikka/Kansalaisyhteiskunnan asiantuntijuuden maisteriohjelma. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos.

2 EDISTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TYÖN PIENIÄ JA SUURIA KÄYTÄNTÖJÄ
Mieli-suunnitelmassa tuodaan korostetusti esille edistävän ja ehkäisevän työn merkitystä, koska ne ovat jääneet korjaavan työn jalkoihin. Edistävän ja ehkäisevän työn teemassa Mieli-suunnitelman ehdotukset painottavat alkoholin kokonaiskulutuksen vähentämistä, yhteisöllisyyden ja osallisuuden lisäämistä sekä ylisukupolvisesti siirtyvien ongelmien tunnistamista ja vähentämistä. Lisäksi painotetaan strategiatyön merkitystä edistävän ja ehkäisevän työn esille saamisessa.
Tässä luvussa esitellään esimerkkejä edistävän ja ehkäisevän työn pienistä ja suurista käytännöistä hankkeissamme. Molemmissa hankkeissa strategiatyö on nähty mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisen kivijalkana. Sen vuoksi luku aloitetaan strategiatyötä taustoittavalla artikkelilla. Sen jälkeen esitellään kahdessa artikkelissa suurten kaupunkien strategiatyötä Kuopiossa ja Turussa. Kahdessa seuraavassa artikkelissa esitellään pienten kuntien strategiatyötä Nurmes-Valtimon alueella ja Eurajoen kunnassa. Strategiaesimerkkien jälkeen olevassa artikkelissa kuvataan paikallisten alkoholihaittojen ehkäisyyn kehitettyä Pakka-toimintamallia ja sen käytäntöön viemistä Porissa. Luvun seitsemännessä artikkelikokonaisuudessa kuvataan sitä, miten päihteiden käytön varhaisen puuttumisen toimintamalleja toteutetaan hieman eri tavoin eri paikkakunnilla, esimerkkeinä Pori, Salo ja Vakka-Suomen alue. Ylisukupolvisesti siirtyvien ongelmien tunnistamisen ja vähentämisen toimintamallien käyttö on valtakunnallisesti aluillaan. Kahdeksannessa artikkelikokonaisuudessa esitellään näiden toimintamallien käyttöön rohkaisevia esimerkkejä Keski-Satakunnan ja Pyhäjärviseudun alueelta, Satakunnan sairaanhoitopiirin aikuispsykiatriasta sekä Naantalista. Luvun kahdessa viimeisessä artikkelissa kuvataan omatoimiseen päihteettömyyden ja mielenterveyden edistämisen työkaluja. Arjen mieli -hankkeessa kehitetty ikäihmisten alkoholinkäytön itsearviointimittari on jo käytössä, mutta Australiasta lähtöisin oleva verkkopohjainen masennuksen ehkäisyyn ja masennuksesta selviytymiseen tarkoitettu MoodGYM -harjoitusohjelma on Arjen mieli -hankkeessa vasta käännösvaiheessa.
2.1 Mielenterveys- ja päihdesuunnitelmat vauhdittavat edistävää ja ehkäisevää työtä
Hankejohtaja Alpo Komminaho, Satakunnan sairaanhoitopiiri, Länsi-hankkeet

Hankejohtaja Petri Laitinen, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri, Arjen mieli -hanke
Kansallisen mielenterveys- ja päihdesuunnitelman, Mieli-suunnitelman mukaan kaikkiin kuntiin tulisi valmistella mielenterveys- ja päihdestrategia (Sosiaali- ja terveysministeriö 2012). Tätä toimeenpanoa tuetaan muun muassa Kaste-ohjelman rahoittamalla kehittämistyöllä, jota julkaisumme taustalla olevat hankkeet edustavat. Molempien hankkeiden yhtenä keskeisenä tavoitteena on yhteisten mielenterveys- ja päihdesuunnitelmien laatiminen, päivittäminen ja arjen työkaluksi kehittäminen (Arjen mieli -hankesuunnitelma; Länsi 2012- ja Länsi 2013 -hankesuunnitelmat). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on julkaissut strategioiden laatimisen tueksi oppaan (Laitinen 2009), jonka päivitetty versio julkaistaan syksyllä 2013. Artikkelin kirjoittajat ovat olleet mukana strategiatyössä hankejohtajan tehtävän lisäksi toimimalla muun muassa Mieli-suunnitelman toimeenpanon tueksi asetetussa ohjausryhmässä. Länsi 2013 -hankkeen hankejohtaja on ollut aiemmassa sosiaalijohtajan tehtävässään mukana laatimassa yhden kunnan strategiaa ja lisäksi hanketyön aikana tehnyt osana sosiaalityön maisteriopintojaan pro gradu -tutkielman strategiatyön ohjausvaikutuksista (Komminaho 2012). Tässä artikkelissa kuvaamme strategia-käsitettä sekä hankkeissamme tehtyä strategiatyötä taustaksi jäljempänä tuleville artikkeleille, joissa on konkreettiset esimerkit strategiatyöstä pienissä ja suurissa kunnissa.
Päämäärähakuista toimintaa
Strategia-käsitteellä voidaan tarkoittaa laajaa ”kokonaisuutta, johon sisältyvät toiminnan ydintarkoitus, tulevaisuuden visio ja sen toteuttamiseksi valittavat toimenpiteet ja kehitettävät prosessit”. Toisaalta sillä voidaan kapeammin tarkoittaa tavoitteen saavuttamiseksi valittua reittiä. Kananoja ym. (2008) toteavatkin kunnallisen sosiaalipolitiikan sisältöä avaavassa teoksessaan, että strategia sinänsä ei ole ratkaisu hyvinvoinnin toteuttamiseen, vaan on arvioitava, minkälainen strateginen lähestymistapa parhaiten vastaa esille nousseisiin kysymyksiin. (Ks. Chen 2005.) Kuntien suunnittelussa vallalla olleesta pakollisten kuntasuunnitelmien tekemisestä siirryttiin 1980-luvulla strategioiden tekemiseen. Strategiat jaetaan kahteen perustyyppiin: puhutaan rationaalisesta tai klassisesta strategiasta ja sen vaihtoehtona prosessuaalisesta tai kommunikatiivisesta tai moniäänisestä strategiasta.

Strategiatyypit eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan usein strategiatyössä käytetään kumpaakin lähestymistapaa erilaisina sekoituksina. (Möttönen & Niemelä 2005) Rationaalinen strategia kuvaa perinteistä julkishallinnon strategiaa, joka on ”hierarkkisesti laadittu ja johdettu organisaation tahdon, tavoitteen ja keinojen kuvaus, johon edellytetään koko organisaation sitoutuvan”. Prosessuaalinen strategia soveltuu paremmin jälkimodernin maailman nopeita muutoksia edellyttävään toimintaympäristöön, koska se on monien erilaisista lähtökohdista ja tavoitteista lähtevien toimijoiden verkostossa toteutettu prosessi, joka ei jähmety vanhoihin uomiin maailman ympärillä muuttuessa. Prosessuaalinen strategia on parempi lähestymistapa silloin, kun sosiaalipolitiikka ymmärretään laajaksi paikallisten toimijoiden yhteistyöksi. Olennaista on kuitenkin erilaisia lähestymistapoja yhteen sovittava ote. (Kananoja ym. 2008; Chen 2005.)

Möttösen ja Niemelän (2005) mukaan strategiatyössä on erotettava kirjoitettu, puhuttu ja toteutuva strategia. Tällä he viittaavat siihen, että kirjoitettu strategia ei todellisuudessa kerro siitä, miten organisaatio toimii, koska strategiaa tulkitaan puheissa ja se muuttuu käytännön toteuttamisessa toisenlaiseksi todellisuudeksi. Verkostoajattelu ja siihen liittyvä uusi hallintatapa, joka nähdään kehittyneen vastapainoksi vanhalle hallinnoinnille, nojaa prosessuaaliseen strategia-ajatteluun. Tällä tavoitellaan eri toimijoiden tasa-arvoista ja keskinäiseen vuorovaikutukseen pohjautuvaa toimintatapaa, jolla pystytään yhdessä vastaamaan toimintaympäristön asettamiin vaatimuksiin. Prosessuaalisessa strategiatyössä onkin kysymys organisaation kyvystä ajatella ja toimia strategisesti.
Saatiinko vauhtia?
Kansallista Mieli-suunnitelmaa perustellaan mielenterveys- ja päihdeongelmien suurella kansanterveydellisellä merkityksellä. Suunnitelma linjaa ensimmäistä kertaa mielenterveys- ja päihdetyötä yhdessä valtakunnallisella tasolla, kun aiemmin päihdetyöstä ja mielenterveystyöstä oli omat suunnitelmansa. Suunnitelma sisältää 18 ehdotusta perusteluineen, vastuu- ja toteuttajatahoineen, aikatauluineen, edellytyksineen sekä seurantaehdotuksineen. Ehdotukset korostavat järjestöjen ja muiden eri toimijoiden toiminnan merkitystä ja yhteistyötä julkisen sektorin kanssa. Mieli-suunnitelman mukaan kaikkiin kuntiin tulisi valmistella mielenterveys- ja päihdestrategia. Vuonna 2012 tehdyn väliarvioinnin mukaan strategioiden laatiminen on edennyt pitkälle. Strategioiden laadinnan tehostettaviksi toimenpiteiksi ehdotetaan poikkihallinnollisen johtamisen tehostamista ja yhteistyötä mielenterveys- ja päihdejärjestöjen kanssa. Lisäksi ehdotetaan mielenterveys- ja päihdetyön tavoitteiden sisällyttämistä kuntastrategiaan ja hallintokuntien toimeenpanosuunnitelmiin, järjestämissuunnitelmaan sekä sähköiseen hyvinvointikertomukseen. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2012.)

Komminahon pro gradu -tutkielman (2012) tutkimustehtävänä oli selvittää, ohjaako kunnan päihde- ja mielenterveysstrategia käytännön työtä. Tutkimustulosten mukaan strategiat ohjaavat tapauskunnissa käytännön toimintaa. Ohjausvaikutus on kuitenkin melko väljää, koska strategiat ovat laajoja ja niistä puuttuvat tarkat toimeenpanoaikataulut. Toisena tutkimustuloksena todetaan, että hankkeet tukevat erittäin vahvasti strategian toimeenpanoa. Hankkeiden kautta toteutuu myös kansallisen Mieli-suunnitelman ohjausvaikutus. Kolmantena tutkimustuloksena todetaan, että sosiaali- ja terveystoimen keski- ja lähijohto on tärkeä tekijä strategian toimeenpanon onnistumisessa. Tutkimuksen mukaan strategian ohjaavuuteen liittyviä rakenteellisia haasteita on useita. Ne ovat myös tapauskuntia erottavia piirteitä: strategian seurantaryhmä, arviointi ja kytkeminen talousarvioon sekä johdon tuki, sisäinen ja ulkoinen yhteistyö ja palvelurakenne.

Komminaho (2012) käyttää strategiatyön tarkastelussa teoreettisena tulkintakehyksenä Chenin (2005) ohjelmateoria-lähestymistapaa, jota on kuvattu tämän julkaisun 4. luvun arviointia koskevassa artikkelissa. Päihde- ja mielenterveysstrategia voidaan ymmärtää ohjelmateorian mukaisena paikallisena interventiona. Kansallisen tason vastaava interventio on Mieli-suunnitelma, joka on keskeinen valtion ohjausväline alan kehittämistyössä. Tätä hyödynnettiin myös Arjen mielessä.
Satakunnassa on laadittu yhdistettyjä päihde- ja mielenterveyssuunnitelmia vuosina 2007–2009 sairaanhoitopiirin hallinnoiman Toimeksi! -hankkeen tuella Alkoholiohjelmasta saadulla rahoituksella. Satakunnan suunnitelmien ehkäisevää työtä painottavaan sisältöön vaikutti se, että samaan aikaan valtakunnallinen Mieli 2009 -työryhmä valmisteli ehdotustaan. Toimeksi! -hankkeen lähtökohtana oli, että kuntaan laadittava päihde- ja mielenterveyssuunnitelma on strategia-asiakirja, jonka konkreettinen toimeenpanosuunnitelma ohjaa kunnan päihde- ja mielenterveystyön kehittämistä. (Myllymaa 2009.) Koska päihde- ja mielenterveyssuunnitelmien laatiminen ja käytännön toimeenpano ei toteutunut kunnissa toivotulla tavalla, haettiin Kaste-ohjelmasta rahoitusta LÄNSI 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishankkeelle, jonka yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi asetettiin suunnitelmien kehittäminen arjen työtä ohjaavaksi työkaluksi.

Länsi 2012 -hankkeen käynnistyessä yhdistetyt päihde- ja mielenterveyssuunnitelmat puuttuivat Satakunnassa kahdesta kunnasta ja Varsinais-Suomessa kaikista hankealueen kunnista. Vain yhdessä kunnassa, Eurajoella, suunnitelman toteutumista seurattiin aktiivisesti pari kertaa vuodessa pidetyissä suunnittelu- ja seurantaryhmän kokouksissa. Lisäksi Pohjois-Satakunnassa suunnitelman toteutumista arvioitiin kerran liikelaitoskuntayhtymän käynnistyessä. Suunnitelmien laadintaa ja päivittämistä tuettiin pitämällä asiaa esillä hankkeen kehittämispäivissä. Mielen tuki -hankkeen (ks. Nordling 2011) työntekijät kävivät hankkeen kehittämispäivissä kolme kertaa esittelemässä strategiatyön tueksi koottua tukiaineistoa. Muutamat kunnat ovat hyödyntäneet Mielen tuki -hankkeen tukea oman suunnitelmansa laadinnassa muun muassa väestökyselyjen toimeenpanossa sekä indikaattoritiedon kokoamisessa. Hankealueen valmiit suunnitelmat ovat olleet myös kuntien käytössä.

Arjen mielen lähtökohtana käytettiin itä- ja keskisuomalaisessa mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämistyössä havaittua ominaisuutta: Kehittämistyötä on tehty, mutta suhteellisen pienessä mittakaavassa eikä tuloksia ole laajamittaisesti otettu käyttöön. Toiseksi yhtenäisiä mielenterveys- ja päihdesuunnitelmia ei hankealueella ollut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Siksi strategisten mielenterveys- ja päihdesuunnitelmien laatimista vauhdittamaan koordinoitiin hankeajan kestävä koulutuskokonaisuus (kuvio 1), jonka tarkoituksena oli vahvistaa kuntien perusosaamista suunnitelmien laatimisessa sekä tukea hankekoordinaattorien työtä laatimisprosessissa. Koulutus toteutettiin kaikissa hankealueen neljässä maakunnassa. Ensisijainen tavoite oli luoda yhteinen tietoperusta ilmiöstä ja suunnitelmien laatimisprosessista dialogin edistämiseksi ja laatimisprosessin aloittamiseksi. Koulutukseen osallistui 180 eri henkilöä.

Koska Arjen mieli -hanke aloitti toimintansa vasta keväällä 2011, pystyi se hyödyntämään jo valtakunnallisestikin kehittynyttä osaamista mielenterveys- ja päihdesuunnitelmien laatimisessa. THL ja Mielen tuki tarjosivat perusosaamista aiheessa ja sitä täydennettiin sisarhankkeiden – Mielen avain, Länsi 2013 ja Välittäjä 2013 – osaamisella. Mainitut hankkeet valottivat sitä realismia, joka ohjaa laatimisprosessia, ja toivat esiin perusteita, joilla strategisia painopisteitä voidaan valita. Aiheen mukaista sisältöä hankittiin lisäksi Alkoholiohjelmalta, Mielenterveyden keskusliitolta, Suomen Mielenterveysseuralta ja Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistyksen oSallisuushanke Sallilta (Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama hanke). Mielenterveys- ja päihdesuunnitelmien laatiminen ei kuitenkaan voi jäädä omaksi työkseen. Sähköinen hyvinvointikertomus nousi esille Kanerva Kaste -hankkeen myötä ja loi oivan mahdollisuuden tuoda mielenterveys- ja päihdeasiat päätöksentekijöiden tietoisuuteen. Siksi aihe otettiin mukaan myös Arjen mielen koulutukseen. Lisäksi havaittiin tarvetta antaa esimerkki strukturoidusta tavasta lähestyä toimialan palveluja. Tätä edusti Etelä-Savon osahankkeessa käytetty QPR prosessinmallintamisohjelma.

Mitä seuraavaksi?
Suunnitelmia on laadittu ja päivitetty edelleen Länsi 2013 -hankkeen aikana siten, että hankkeen päättyessä syksyllä 2013 suunnitelma puuttuu vain muutamasta hankealueen kunnasta ja niissäkin suunnitelmatyö on lähes poikkeuksetta käynnissä. Osa suunnitelmista on kuntakohtaisia, osa yhteistoiminta-alueen kattavia. Yhdessä kunnassa ei ole erillistä päihde- ja mielenterveyssuunnitelmaa, vaan sisältö on viety kunnan elinkaarimallin mukaisiin suunnitelmiin, kuten lasten hyvinvointisuunnitelmaan.

Arjen mielessä on kiihkein laatimisprosessi kunnissa vielä käynnissä. Merkittävin saavutus tältä osin on ollut Kuopion kaupungin laatima suunnitelma, joka on hyväksytty kaupungin valtuustotasolla. Nähtäväksi jää pystytäänkö sitä hyödyntämään Komminahon (2012) tutkimustuloksia soveltaen siten, että konkreettisia ja sitovia toimintalinjoja saadaan muodostettua. Joensuun osahankkeessa ei suunnitelmaa laadita, mutta toisaalta maakuntana Pohjois-Karjala on mielenterveys- ja päihdesuunnitelmissa hyvin ajan tasalla. Viimeisin tulokas joukossa on Nurmes – Valtimon yhteinen suunnitelma. Ylä-Savossa laaditaan neljän kunnan seudullista suunnitelmaa, mutta Etelä-Savossa konkreettinen laatimisprosessi ei ole vielä käynnistynyt. Toinen mielenkiintoinen seikka on Arjen mielen pienissä seutukunnissa tehty strategiatyö, jonka juuret ovat case – tyyppisessä työskentelyssä. Kolmantena voimannäyttönä on Keski-Suomen osahanke, jossa hankkeeseen liittyvissä kehittämistöissä on suunnitelman laatiminen otettu työn alle koko maakunnan rintamalla. Niinpä Wiitaunioni, Saarikka ja Keuruu saavat seudulliset suunnitelmansa valmiiksi vuoden 2013 aikana ja Jyväskylässä prosessi on jo liikkeellä.

Strategisten mielenterveys- ja päihdesuunnitelmien laatimista on sekä Länsi- että Itä-Suomessa hidastanut epätietoisuus tulevaisuuden toimintaympäristöstä. Liikelaitostumiset, mahdolliset kuntaliitokset ja toimialojen sisäiset uudelleenjärjestelyt ovat vaikuttaneet viranhaltijoiden mahdollisuuksiin edetä laatimisprosessissa. Suurin haaste on edelleen suunnitelmien jatkuva seuranta ja päivittäminen eli strategisen ohjauksen käytännön toteuttaminen.
Kirjallisuutta:
Chen, Huey-Tsyh 2005: Practical program evaluation. Assessing, Improving, Planning, Implementation, and Effectivenes. Thousand Oaks, CA: Sage Publications.
Kananoja, Aulikki & Niiranen, Vuokko & Jokiranta Harri 2008: Kunnallinen sosiaalipolitiikka. Osallisuutta ja yhteistä vastuuta. Juva: PS-kustannus.
Komminaho, Alpo 2012: Päihde- ja mielenterveysstrategian ohjausvaikutukset – onko niitä? Sosiaalityön pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö: Pori.

Laitila, Minna – Järvinen, Tiia (toim.) 2009: Mielenterveys- ja päihdetyön strateginen suunnittelu kunnissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Opas 6/2009. Helsinki: Yliopistopaino.

Nordling, Esa 2011: Mielen tuki –hanke. Teoksessa Juha Moring – Anne Martins – Airi Partanen – Viveca Bergman – Esa Nordling – Veijo Nevalainen (toim.) (2011) Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma 2009 – 2015. Toimeenpanosta käytäntöön vuonna 2010. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 6/2011. Tampere: Juvenes Print, 156–158.
Myllymaa, Tapio 2009: Toimeksi!hanke. Satakunnan päihde- ja mielenterveyssuunnitelmien toimeenpanohanke 2008–2009. Ulkoinen arviointi. Pori: Satakunnan ammattikorkeakoulu.
Möttönen, Sakari & Niemelä, Jorma 2005: Kunta ja kolmas sektori. Yhteistyön uudet muodot. Keuruu: PS-kustannus.
Sosiaali- ja terveysministeriö 2012: Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma. Ehdotukset mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseksi vuoteen 2015. Väliarviointi ja toteutumisen kannalta erityisesti tehostettavat toimet. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2012:24. Tampere: Juvenes Print - Suomen yliopistopaino Oy.

Internet:

Arjen mieli -hanke. Saatavilla internetistä osoitteesta

http://www.arjenmieli.fi/index.asp
Länsi 2012 hankesuunnitelma. Saatavilla internetistä osoitteesta

http://www.satshp.fi/portal/page?_pageid=106,155667&_dad=wportal&_schema=WPORTAL&p_calledfrom=1
Länsi 2013 hankesuunnitelma. Saatavilla internetistä osoitteesta

http://www.satshp.fi/portal/page?_pageid=106,123257&_dad=wportal&_schema=WPORTAL&p_calledfrom=1
2.2 Kuopion mielenterveys- ja päihdesuunnitelma 2013–2020
Hankekoordinaattori Tiina Nykky, Arjen Mieli, Kuopion osahanke
Kuopio on Pohjois-Savon maakuntakeskus, ja kaupungin asukasluku on noin 105 000. Kuopion kaupungin mielenterveys- ja päihdesuunnitelma 2013–2020 toteutettiin Arjen Mieli-hankkeen koordinoimana. Suunnitelmatyö aloitettiin työryhmissä maaliskuussa 2012. Työryhmien työskentelyn aloittamista edelsi Arjen Mieli -hankekoordinaattorin perehtyminen muun muassa Kuopion kaupungin strategiaan, aiempiin mielenterveyttä ja päihteitä koskeviin suunnitelmiin sekä valtakunnallisiin linjauksiin.

Työryhmiä Kuopiossa muodostettiin neljä: lapset ja lapsiperheet, nuoret, työikäiset ja ikäihmiset. Niissä oli edustajia sekä esimies- että käytännön työtä tekevistä henkilöistä ja useista kaupungin palvelualueista sekä Kuopion yliopistollisesta keskussairaalasta (KYS). Jokaisessa työryhmässä oli myös järjestöjen edustajia sekä asianosaisia: joko kokemusasiantuntijoita tai, kuten nuorten työryhmässä, nuorisovaltuuston edustajia. Työryhmien työskentelyn alkumetreillä Arjen Mieli -hanke toteutti kuntalaiskuulemisen, jossa verkossa sekä kirjaston mielenterveysmessuilla kerättiin kuntalaisten ajatuksia mielenterveys- ja päihdepalvelujen tilasta ja siitä, mihin suuntaan niitä tulisi kehittää. Vastauksia saatiin 105, ja ne käsiteltiin ja huomioitiin työryhmätyöskentelyssä.

Kuopion mielenterveys- ja päihdesuunnitelman 2013–2020 päämäärät ovat: 1) Edistetään hyvää mielenterveyttä ja päihteettömyyttä eri ikäryhmissä, 2) Mielenterveys- ja päihdekysymykset otetaan puheeksi kaikissa palveluissa ja 3) Sosiaali- ja terveysalan peruspalveluissa hoidetaan lievät mielenterveys- ja päihdeongelmat. Kaikissa mielenterveys- ja päihdepalveluissa on asiakaslähtöiset ja vaikuttavat toimintamallit ja hoitopolut. Kokonaisuutena suunnitelma painottuu hyvinvoinnin edistämiseen, ongelmien ehkäisyyn ja varhaiseen tukemiseen. Tavoitteena on, että mielenterveys- ja päihdeongelmia voidaan tunnistaa ja hoitaa varhain, peruspalvelupainotteisesti, tai mikä parasta, ehkäistä kokonaan. Suunnitelma on osa Kuopion kaupungin sähköistä hyvinvointikertomusta, ja sen toteutumista ja arviointia koordinoi Kuopion kaupungin hyvinvointiryhmä ja hyvinvointikoordinaattori. Väliarviointia ja tavoitteiden täsmennystä suunnitelman osalta tehdään vuonna 2016.

Millaisia tavoitteita Kuopion suunnitelmassa sitten konkreettisesti on? Hyvinvointia edistävässä ensimmäisessä päämäärässä korostetaan mm. asenteiden muuttumista mielenterveys- ja päihdeongelmia kohtaan ja kiusaamisen ja väkivallan nollatoleranssia Kuopiossa. Halutaan myös edistää koulu- ja opiskeluhyvinvointia,työhyvinvointia ja onnistunutta eläköitymistä. Lähes kaikki ehdotetut toimenpiteet edellyttävät laajaa yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Mielekäs tekeminen, vertaistuki ja hyvinvointiin vaikuttaminen oikea-aikaisesti tukevat sekä mielenterveyttä että päihteettömyyttä.

Varhaisen tuen ja puheeksioton osalta korostetaan sitä, että mielenterveys- ja päihdekysymyksiä pitää ottaa puheeksi kaikissa kaupungin peruspalveluissa – ei ainoastaan sosiaali- ja terveyspalveluissa. Aikuisten mielenterveys- ja päihdepalveluissa täytyy aina ottaa myös lapset puheeksi. Matalan kynnyksen palveluja ehdotetaan suunnitelmassa kehitettäväksi erityisesti lapsille, lapsiperheille ja nuorille sekä ikääntyville, joilla on päihdeongelmia.

Suunnitelman kolmannessa, ”korjaavassa” päämäärässä painotetaan hoitopolkujen ja saattaen vaihtamisen toimivuutta, asiakkaan tulemista kuulluksi oman palvelunsa asiantuntijana ja sähköisten toimintaympäristöjen hyödyntämistä. Erityisesti mainitaan syrjäytymisvaarassa olevat nuoret (nuorisotakuu) ja omaishoitajien tukeminen.

Kuopiossa valitut painopistealueet, panostaminen ehkäisyyn ja varhaiseen tukeen, luovat myös haasteita suunnitelmalle, erityisesti sen arvioinnille. Sotkanetin ja hyvinvointikertomuksen indikaattorit eivät ehkä riitä arvioimaan suunnitelman toteutumista, vaan paikallisesti täytyy pohtia myös muita arvioinnin keinoja.

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma hyväksyttiin sekä Kuopion kaupunginhallituksessa että kaupunginvaltuustossa maaliskuussa 2013. Osana suunnitelmaa Kuopion kaupunki päätti lähteä mukaan Alkoholiohjelman kumppaniksi ja toteuttamaan Pakkaa eli paikallista alkoholiohjelmaa. Tämän vuoksi osana suunnitelmaa on myös Pakka-toimintasuunnitelma. Kuopiossa Pakka-toiminnan tavoitteiksi on asetettu: 1) Päihteiden käyttö Kuopiossa vähenee, erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten osalta, ja nuorten alkoholin kokeilun ikä nousee, 2) Kaikki ikäryhmät kattava mini-interventio toimii kaikissa peruspalveluissa, 3) Päihteiden näkyvyyttä lasten elämänpiirissä vähennetään, 4) Nuorten alkoholin käytöstä aiheutuvien haittojen ehkäisy sekä 5) Ikäihmisten alkoholinkäytön ehkäisy ja vähentäminen.

Internet

Kuopion mielenterveys- ja päihdesuunnitelma 2013–2020. Saatavilla internetistä osoitteesta

http://www.kuopio.fi/web/terveyspalvelut/mielenterveyspalvelut