12
SUPER 12/2016
JOULUKUUN LYHYET
Koonnut Jukka Järvelä
Vakavasta työuu-
pumuksesta kärsii
noin 2,5 prosenttia
työntekijöistä.
Univaje saa syömään enemmän
Lyhyiksi jääneet yöunet saattavat saada ihmiset syömään
tavallista enemmän, tuore tutkimus osoittaa. Jos tilanne
jatkuu pitkään, tämä voi myös altistaa liikakilojen kerty-
miselle. Tulosten perusteella univajeiset syövät seuraa-
vana päivänä noin 400 kilokaloria tavallista enemmän.
Väsyneet näyttäisivät olevan myös persompia rasvaiselle
ruoalle. Aiemmissa tutkimuksissa univaje on yhdistetty
muun muassa lasten ja nuorten lihomiseen.
duodecim
Tulehduslääkkeet saattavat
lievittää masennusta
Reuman ja psoriaasin hoidossa käytettävät tu-
lehdusta vähentävät lääkkeet voivat tuoreen
tutkimuksen mukaan vähentää myös poti-
laiden masennusoireita. Havainto perustuu
kahdenkymmenen tutkimuksen aineis-
tojen katsaustutkimukseen. Vaikutus liit-
tyy tulehduslääkkeisiin, jotka vaikuttavat
estämällä tulehdusreaktioita välittävien
sytokiini-proteiinien toimintaa. Sytokiinit on
yhdistetty masennukseen aiemminkin. Suo-
tuisat mielialavaikutukset liittyivät etanersep-
tiin, adalimumabiin, infliksimabiin ja tosilitsu-
mabiin, joilla hoidetaan muun muassa nivel-
reumaa, psoriaasia ja Crohnin tautia.
duodecim
INGIMA
GE
Tupakoija kuluttaa
terveyspalveluja
Työikäiset tupakoijat käyttävät julkisen
perusterveydenhuollon palveluita tu-
pakoimattomia useammin, kertoo lä-
hes 5 000 suomalaiseen pohjautuva
tutkimus. Tupakoinnin tiedetään lisää-
vän muun muassa sydän- ja verisuo-
nisairauksien, keuhkosairauksien sekä
syöpätautien riskiä myöhemmällä iäl-
lä. Tämä merkitsee yli 100 euron lisä-
kustannuksia henkilöä
kohden. Muun muassa
mielenterveyspalve-
luiden käyttö oli tu-
pakoijilla yleisem-
pää.
pfizer
Täysjyväviljalla verenpaine nopeasti alas
Yhdysvaltalaistutkijat ovat saaneet lisää näyttöä täysjyväviljan suo-
tuisista verenpainevaikutuksista. Täysjyväviljaan siirtyminen
alensi potilaiden verenpainetta kahdessa kuukaudes-
sa. Osana tutkimusta 33 ylipainoista tai lihavaa aikuis-
ta vaihtoi kaikki ravintonsa viljat täysjyväviljaksi kah-
den kuukauden ajaksi. Vertailujakson aikana he
söivät kahden kuukauden ajan vain teollisia, ja-
lostettuja viljoja. Kun tutkijat vertasivat mittaus-
tuloksia koejaksojen jälkeen, he havaitsivat
koehenkilöiden diastolisen verenpaineen olleen
huomattavasti alemmalla tasolla silloin, kun he
söivät vain täysjyväviljoja. Käytännössä vaikutus
merkitsi esimerkiksi noin kolmanneksen pienem-
pää riskiä menehtyä sydän- ja verisuonitauteihin.
duodecim
SUPER 12/2016
13
MITÄ MIELTÄ
Vastaus kuukauden kysymykseen.
Jos nuori tuntee itsensä rumaksi,
hän ei voi uskoa, että kukaan voisi
rakastaa häntä sellaisena.”
nuorisopsykoterapeutti
pepita hänninen
lapsen maailma 11/2016
Lukion ensimmäisellä luokalla pai-
noin neljäkymmentä kiloa. Niskas-
sani kasvoi vauvanukkaa, ja käteni
sinersivät.
anoreksiaa sairastanut
susanna miettinen
sport 9/2016
Jos kyllästyn sukkiin, teen välityönä
lapaset tai kahdet, sitten on taas
kiva tehdä sukkia.”
kätilö outi arjakari
harrastuksestaan
kätilölehti 6/2016
Uusi lehti oli
kääntymässä
SuPerin histo-
riassa: ensim-
mäiset perus-
hoitajat val-
mistuivat jou-
lun alla. Ky-
seessä oli ko-
keilukoulutus.
Uusi koulutus oli erityisesti suuntau-
tunut teoreettisen tiedon ja vuoro-
vaikutuksen merkityksen ymmärtä-
miseen hoitotyössä.
”Oikea suhtautuminen toiseen ihmiseen,
niin potilaaseen, omaiseen kuin työ-
toveriinkin on se punainen lanka, jota
meidän tulisi seurata.”
perushoitaja 12/1986
muut lehdet
30 vuotta sitten
Halaatko asiakkaitasi?
marraskuun kysymys oli:
• Jotkut haluavat halata, jotkut
tarvitsevat halausta.
• Hekin halaavat minua.
• Kosketus on osa työtäni ja yksi
työvälineistäni. Joskus se on
ihmiselle enää se ainoa kontakti
ja mielestäni tärkeä. Ollaan
ihmisiä ihmisille.
• Halaus päivässä pitää lääkärin
loitolla.
• Vanhukset ovat yksinäisiä.
Muistisairaat eivät ymmärrä
puhetta, mutta kosketuksen
tuntevat.
• Halaus tuo lämpöä. Halaus
on osoitus välittämisestä,
rakkaudesta. Halaus on kiitos.
• Tietyissä tilanteissa halaan,
koska silloin toinen tuntee
lämpöä ja välittämistä.
• Halaus on lähimmäisen
huomioon ottamista.
• Se kuuluu elämään, yhtä
luontevaa kuin puhuminen.
• Se lähtee ensinnäkin heidän
aloitteestaan ja siitä tulee
molemmille vaan niin hyvä
mieli ja olo.
96%
4%
EN
• Kaikkia ei siltikään voi halata ja
sitä tulee kunnioittaa!
• Meillä ei suositella edes
käteltävän.
• En mielelläni halaile ketään.
joulukuun kysymys löytyy superin nettisivuilta kohdasta super-
lehti. kaikkien joulukuun 16. päivään mennessä vastanneiden
kesken arvotaan super-lehden kätevä aamiaistarjotin. mar-
raskuussa sen voitti saana määttä lohjalta. onnittelut!