Anri kamppinen valmistaa juhlaa

SUPER 12/2016

  31 

ristössä. Jos nuori muuttaa heti omil-

leen, hän voi saada halutessaan tuki-

henkilön.

SÄÄNNÖT JA YHTEISTÄ PUUHAA

Aallokkokodissa on selkeä viikko-oh-

jelma ja säännöt. Koulunkäyntiä ar-

vostetaan.

– Läksyistä pitää huolehtia. Kun 

homma toimii, lenkille ja kaverime-

noihin saa lähteä. Meillä on esimerkik-

si jalkapallon ja ratsastuksen harrastajia.

Lastenkodin juhlaan kuuluu Ylläk-

selle muutaman kerran vuodessa teh-

tävä mökkireissu. Lisäksi on autoiltu 

Norjassa ja otettu aurinkoa Turkissa.

– Pienet elämykset ovat kuitenkin 

niitä tärkeimpiä. Tykkään esimerkik-

si tehdä hyvää iltapalaa. Jos olen ilta-

vuorossa, lapset osaavat jo kysyä, miten 

herkutellaan. 

Lastenkodissa jokaisella on oma huo-

ne, jonne saa tuoda tavaroita kotoa. Oh-

jelmaan kuuluu säännöllisesti myös kah-

denkeskistä aikaa aikuisen kanssa. Tämä 

onnistuu omatyöntekijäpäivinä, jolloin 

käydään vaikkapa Kuopiossa keilaamas-

sa. Bonusta on, jos aikaa löytyy spon-

taanistikin.

– Kun lähdetään Pokemon-jahtiin, 

jutustelu on erilaista kuin sisällä istuessa.

OHJAAJA TEKEE TYÖTÄ 

PERSOONALLAAN

Aallokkokodin 15 hengen moniamma-

tilliseen tiimiin kuuluu niin sosiono-

meja, nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajia 

kuin opettajakin. Terveydenhuollon 

osaamista edustavat sairaanhoitaja ja lä-

hihoitajan koulutuksella työskentelevä 

Minja-Riina Nenonen. Häntä työllistää 

erityisesti lääkehoito ja muun henkilö-

kunnan neuvonta esimerkiksi diabee-

tikkolasten hoidossa. Minja-Riina toi-

mii myös luottamusmiehenä työpaikal-

laan, jossa henkilöstön ikäskaala on laa-

ja: työntekijöistä vanhimmat ovat kuu-

si-, nuorimmat alle kolmikymppisiä. 

– On tärkeää, että talossa on riittä-

västi erilaisia persoonia. Jokaisen lap-

sen pitää saada löytää ihminen, jolle on 

luontevaa uskoutua. 

Vuorovaikutustaitoja tarvitaan myös, 

kun keskustellaan vanhempien kanssa.

– Vanhemmat voivat olla sosiaalivi-

ranomaisten kanssa eri mieltä huostaan-

oton tarpeellisuudesta. Kun Aallokko-

kodin ja vanhempien välille syntyy hy-

vä yhteistyö, äiti tai isä voikin sanoa 

luottavansa siihen, että teemme asiat 

oikein hänen lapsensa kanssa. 

Tyypillistä on, että lapsi viettää ko-

tona kolme viikonloppua kuukaudessa.

– Vaikka paluu sunnuntai-iltana te-

kisikin tiukkaa, moni nuori myös viih-

tyy meillä. 

ÄITIENPÄIVÄKORTTI LÄMMITTI

Nenonen kokee työn lasten ja nuorten 

parissa mielekkääksi. 

– Kun nuori tulee meille, hänel-

lä voi olla ympärillään korkeat muu-

rit. On palkitsevaa, jos luottamus syn-

tyy, ja nuori päästää lähelleen: tulee kat-

somaan yhdessä televisiota, tai uskaltaa 

suuttua ja haistatella. Tunteiden näyttä-

minen vaatii rohkeutta.

Kun luottamus on saavutettu, nuo-

ri kokee ohjaajan omaksi ihmisekseen, 

vaikka tämä häntä joutuisi rajoitta-

maankin. 

– Täysi-ikäiset asiakkaat tulevat ky-

lillä välillä juttelemaan. Minulle on 

myös annettu töissä äitienpäiväkortti, 

mikä tuntuu todella hyvältä. 

Suonenjoella toimivan Aallokkokodin toimintaa pyörittää Vanhamäki-sää-

tiö, jonka alueella toimivat myös luomutila, matkailuyritys ja ratsastuskoulu. 

– Haemme perunat ja porkkanat luomutilan pelloilta, ja osa nuorista saa 

kesätyöpaikkansa puutarhalta. Ratsastaminen on meillä harrastuksena suo-

sittu, ja monelle nuorelle myös hyvin terapeuttista, Minja-Riina Nenonen 

kertoo.

Nuorten keskinäisiä riitoja selvitellään Ratkesi-toimintamallilla. Syvem-

mälle menevään työskentelyyn käytetään ART- (aggression replacement 

training) ja Nepsy (Neuropsykologinen valmennus) -menetelmiä.

Sijoitetun lapsen kanssa työskentely perustuu yksilöllisille hoito- ja kas-

vatussuunnitelmille sekä päivä- ja kuukausitason raportointiin. Perhetyötä 

tehdään esimerkiksi kotikäynnein.

Työyhteisölle järjestetään ulkopuolisen vetämä työnohjaus kerran kuussa.

.

 

Perunat ja porkkanat

luomutilan pelloilta

TYÖTÄ SYDÄMELLÄ

Päivien raskaus riippuu siitä, millaisia 

ongelmia nuoren elämässä ilmenee. 

– Esimerkiksi mielenterveysongel-

mat oireilevat heikkona minäkuvana: 

koetaan, että olen paljon huonompi 

kuin tuo toinen. Siinä riittää keskustel-

tavaa. Toisaalta kipuilu kuuluu murros-

ikäisen maailmaan.

Minja-Riina Nenonen nukkuu yön-

sä hyvin, sillä luottaa työyhteisöönsä. 

– En mieti työasioita vapaalla, sillä 

kotona ykkössijalla ovat kolme omaa 

lastani.

Se, että pitää ammatillista etäisyyttä, 

ei tarkoita, etteikö välittäisi.

– Jos on hoitotyössä, välittämisen pi-

tää löytyä takaraivosta.

Lastensuojelusta kerrotaan julkisuu-

dessa harvoin myönteistä. Nenonen ke-

hottaa lukemaan somesta tarinoita siitä, 

kuinka sijoitus voi myöhemmin näyt-

täytyä omassa elämässä hyvänä asiana.

– Uskon, että valtaosa sosiaali- ja ter-

veysalan työntekijöistä tekee työtään sy-

dämellä. Palkka ja työmäärä ovat sellaiset, 

ettei tähän kukaan rahan takia ryhdy.

.

ON TÄRKEÄÄ, ETTÄ TALOSSA ON RIITTÄVÄSTI 

ERILAISIA PERSOONIA. JOKAISEN LAPSEN 

PITÄÄ SAADA LÖYTÄÄ IHMINEN, JOLLE ON 

LUONTEVAA USKOUTUA. 

---

AVOIN KOHTAAMINEN

ON TÄRKEÄÄ

Hymy ja ihmistuntemus ovat potilaan ja hoitajan vuoro- 

vaikutuksessa tärkeitä, Jori Willandt sanoo. 

teksti minna seppä kuva jukka järvelä

iltä tuntuu nuoresta pojasta, joka joutuu yöllä 

pissaamaan alleen, kun yöhoitaja ei auta sorsan 

kanssa? Tai millaista on joutua liikuntakyvyttö-

mänä osastolle, jossa huonekavereina on ylivilk-

kaita dementikkopappoja?

Tamperelainen Jori Willandt on kokenut nä-

mä tilanteet itse. Hän joutui 16-vuotiaana, vuonna 2001, 

liikenneonnettomuuteen, josta sai aivoruhjeen, aivokurki-

aisen vaurion ja pienempiä vaurioita, kuten reisiluun mur-

tuman.

– Kävin rattijuopon kyytiin, mikä oli varmasti oma vika-

ni, vaikken tapahtuneesta mitään muistakaan. Kuljettaja ajoi 

pois tieltä Peltolammilla. Muille autossa olleille ei käynyt juu-

ri mitään, mutta minä löin pääni takasivuikkunasta läpi, ja 

sain kyydin teholle, Willandt kertaa.

Vuosia kuntoutettu Willandt korostaa, että ikävät koke-

mukset terveydenhuollosta ovat hänen kohdallaan poikkeuk-

sia. 

– Olen saanut 99-prosenttisesti ihan mahtavaa hoitoa. 

– Paras vuorovaikutus hoitohenkilökunnan kanssa on ol-

lut avointa ja tasavertaista. Myös hymyt ja iloisuus tuntuivat 

potilaana aina hyviltä. Toivoisinkin hoitajilta ihmistuntemus-

ta ja malttia kuulostella, mikä kunkin yksilön kanssa toimii.

HARJOITTELU ALKOI KYLJELLEEN KÄÄNTYMISESTÄ

Willandt muistaa vuodepotilaaksi joutumisen olleen kova 

paikka nuorelle, jolle kavereiden kanssa meneminen oli liki 

koko maailma. Toisaalta kuntoutuminen eteni alkuvaihees-

saan ripeästi.

– Joulukuussa 2001, kolme kuukautta onnettomuuden 

jälkeen, olin siinä pisteessä, missä vastaavaan tilanteeseen jou-

tunut 30-vuotias olisi ollut kolmen vuoden kuluttua. Esimer-

kiksi hermoston uusiutuminen oli mahdollista ja nopeampaa 

kuin aikuisilla.

Helpoksi kuntoutumista ei kuitenkaan voi kuvata. Kun 

yhdeksän vuorokautta nukutettuna ollut Willandt teho-osas-

tolla herätettiin, hänellä havaittiin vasemman puolen pleegi-

syys ja halvausoireet. 

Ensimmäisistä viikoista teho-osastolla hän ei muista mi-

tään. Tilanteen vakiinnuttua Willandt sai siirron tavallisel-

le osastolle, jossa harjoiteltiin esimerkiksi syömistä. Seuraava 

osoite oli Pikonlinnan neurologinen kuntoutusosasto. Siellä 

treeni alkoi kyljelleen kääntymisestä.

– Oli suuri askel, kun pystyin istumaan sängyn reunal-

la ilman tukea. Painoin tuolloin 47 kiloa. Sain suuren pyö-

rätuolinrotiskon, josta en pitänyt, vaikka se varmasti tarpee-

seen tulikin.

Kun vasen puoli kropasta alkoi jotenkin toimia, Jori sai 

pienemmän pyörätuolin, jolla potkutteli kuntoutussessioihin. 

Erilaiset apuvälineet kävivät muutenkin tutuiksi.

– Kun esimerkiksi treenasin ilman tukea seisomista, käy-

tössä olivat laskuvarjovaljaat ja nosturi. Niistä siirryttiin rol-

laattoreihin, joista ajelin kolmella mallilla sen mukaan, miten 

liikuntakyky kehittyi.

JOULUKSI KOTIIN KYYNÄRSAUVOILLA

Jouluna 2001 Jori liikkui jo kyynärsauvojen kanssa, ja pää-

si kotiin pyhien viettoon. Hän myös suoritti tuona talvena 

henkilökohtaisen avustajan avulla opintojaan ammattikou-

lun autonasentajalinjalla, ja kävi viikossa kaksi–kolme ker-

taa fysioterapiassa. Willandt opiskeli myös koru- ja metalli-

alan artesaaniksi.

Säännöllinen fysioterapia jatkui kesään 2006, jolloin Wil-

landt lähti sanojensa mukaan elämänsä kuntokouluun, ase-

velvollisuutta suorittamaan.

– Olin juuri oppinut jotenkin juoksemaan, ja fyssari to-

tesi, että tämän valmiimmaksi et tule, lähde vaan inttiin ko-

keilemaan. 

M

32  

SUPER 12/2016

 

---