SUPER 12/2016
9
räistä rahanmenoa. Sote-uudistuksen
tavoitteeksi on asetettu perustason so-
siaali- ja terveyspalvelujen kustannus-
tehokas parantaminen, mutta siihen
ei tällä esitetyllä valinnanvapausmallil-
la päästä.
ERIKOISLÄÄKÄREITÄ
EI RIITÄ MAAKUNTIIN
Valinnanvapautta on kokeiltu terveys-
palveluissa muun muassa Islannissa ja
Ruotsissa.
– Ruotsissa on havaittu, että yksityi-
set, laadukkaiksi mielletyt terveysase-
mat hakeutuvat erityisesti hyvätuloisten
asuinalueille, mikä ei ainakaan kavenna
väestöryhmien välisiä terveyseroja.
– Islannissa taas moni erikoislääkä-
ri on perustanut oman firman ja vienyt
potilaat mukanaan. Sairaalat ovat kär-
sineet, tieto ei kulje terveydenhuollon
toimijoiden välillä, eikä valvonta pysy
pienistä toimijoista koostuvan tuottaja-
kunnan perässä. Järjestelmä on nyt sel-
keästi aiempaa kalliimpi, ja myös asiak-
kaiden palveluiden käytöstä maksamat
omavastuuosuudet korkeampia kuin
ennen.
Salon mukaan Islannin kehityksestä
on pääteltävissä, mitä valinnanvapaus
Suomeen toisi tullessaan.
– Erikoislääkäreistä käydään tappe-
lu, jonka voittavat alan isot yksityiset
toimijat. Maakuntiin ei riitä osaavia eri-
koislääkäreitä, mikä murentaa suoma-
laista, kansainvälisessä vertailussa erit-
täin laadukasta erikoissairaanhoitoa.
Salon mukaan Ruotsissa suomalaista
valtiontalouden tarkastusvirastoa vas-
taava elin on todennut, että terveyden-
huollon järjestämisalueita tulisi olla
kuusi nykyisen 22:n sijaan. Lisäksi ase-
tettu selvitysmies katsoo, että sote-sek-
torin palveluilla ja koulutuksella ei tu-
lisi tehdä bisnestä.
– Olisi suotavaa, että meillä kuun-
neltaisiin naapureiden kokemuksia, ei-
kä ajettaisi väkisin läpi mallia, joka on
jo muualla todettu epäonnistuneeksi.
SÄÄSTÖT OTETTAVA MUUALTA
KUIN PIENIPALKKAISILTA
SuPer on kannanotoissaan liputtanut
sote-palveluiden järjestämiseksi mal-
lia, jossa keskeisiä toimijoita olisivat
isot sosiaali- ja terveydenhuollon kun-
tayhtymät. Maakunnan kokoisia kun-
tayhtymiä rakennetaan maassa tällä-
kin hetkellä, ja niiden varaan raken-
tuva toimintamalli olisi tuttu ja tur-
vallinen.
– Kuntayhtymämalli säilyttää pää-
vastuun palveluiden tuottamisesta jul-
kisella sektorilla, mikä mahdollistaisi
palveluiden integraation ja estäisi vero-
rahojen valumisen yksityisille yrityksil-
le. Tässä mallissa voidaan palveluja os-
taa myös yksityisiltä yrityksiltä ja kol-
mannelta sektorilta, mutta oleellisena
erona olisi se, että julkinen toimija oli-
si siinä kuskin paikalla.
Salo korostaa, että lausunnolla ol-
leeseen lakipakettiin sisältyvä sosiaali-
ja terveydenhuollon yhtiöittämispakko
ei synny Euroopan unionin säädöksis-
tä, vaan maan nykyisen hallituksen po-
liittisista linjauksista.
– Tarvitsemme avointa keskustelua
siitä, mitä valinnanvapaus tarkoittaisi
satojen tuhansien julkisella sektorilla
työskentelevien sosiaali- ja terveyden-
huollon ammattilaisten näkökulmasta.
Onko tarkoitus, että säästöt otetaan lä-
hihoitajien ja muiden pienipalkkaisten
naisten selkänahasta?
– Uudistus ei saa johtaa työnantajien
työehtosopimuksilla shoppailuun ja hoi-
toalan aliarvostukseen.
Salo uskoo, että valmisteilla oleva
sote-malli näyttäisi hyvinkin toisenlai-
selta, jos kansanedustajat saisivat harki-
ta uudistusta omien arvojensa pohjalta.
– Nyt mennään pienen piirin ideoi-
den mukaan. Näin ison uudistuksen te-
kemiseen tarvitaan mukaan myös op-
positiopuolueet. Jos sote-malli runno-
taan nyt väkisin läpi, niin seuraavien
vaalien jälkeen alkaa sen korjaaminen.
Touhussa ei ole mitään järkeä.
Salon mukaan myös aikataulua tuli-
si väljentää: valmistelua tehdään nykyi-
sellään pitkälti arvailujen mukaan ja hi-
hasta ravistamalla, koska vaikuttavuus-
arviointeja ei ole ehditty tehdä.
– Säästöjen saaminen sote- ja maa-
kuntauudistuksessa on epävarmaa. Var-
maa on se, että yhtiöittämisvimmalla
saadaan lisää työttömiä ja sekä veron-
maksajille että palveluiden käyttäjille
kalliimmat palvelut. Sotesta nikkaroi-
daan niin vinhaa vekotinta, että se ei
toimi edes paperilla.
.
Kuntaliitto:
Valinnanvapaus ei sovi
kaikkiin palveluihin
Valinnanvapaus ei aina ole asiakkaan
etu. Kuntaliiton asiantuntija Aila Puus-
tinen-Korhonen toteaa, että mahdolli-
suus vaihtaa tiuhaan palveluntuottajaa
herättää huolen erityisesti niiden per-
heiden hyvinvoinnista, jotka hyödyntä-
vät perheneuvola-, mielenterveys-, per-
hetyö- tai päihdepalveluja.
– Ihminen toki saa tehdä itselleen hai-
tallisia valintoja. Jos ne vaikuttavat myös
hänen läheisiinsä, vaarantuu niin palve-
lujen toteutumisen kuin ihmisten hyvin-
vointikin, Puustinen-Korhonen sanoo.
Naiset miehiä
kiinnostuneempia
valinnanvapaudesta
Sote-palveluiden laajeneva valinnanva-
paus kiinnostaa erityisesti pienituloisia
ja heitä, jotka käyttävät terveyspalvelu-
ja muita enemmän. Naiset ovat miehiä
kiinnostuneempia vertailemaan palve-
luntuottajia. Tiedot ilmenevät Sitran jul-
kaisemasta kansalaiskyselystä, jossa vas-
taajista 26 prosenttia ilmoittaa olevansa
erittäin kiinnostunut vertailemaan pal-
veluja. 23 prosenttia taas harkitsisi asiak-
kaaksi siirtymistä, jos kuulisi hyvästä
palveluntarjoajasta.
INGIMA
GE